Tervetuloa

Hienoa, että olet löytänyt blogini! Tämä on alku, käännekohta ja loppu. Loppu ajan haaskaamiselle ”pitäisi” ja ”ei pitäisi” -ajatuksille. Käännekohta, koska minulla on vahva tunne siitä, että kaikki on muuttumassa. Muutos on alkanut jo aikaa sitten, kiihtyen kiihtymistään. Kohta se ei ole enää muutosta, vaan tavallista elämää. Uuden alku. Olen vihdoinkin päättänyt aloittaa kirjoittamaan ”toden teolla”. Aion kirjoittaa jatkossa mielenkiinnonkohteistani myös lehtiin, mutta etenkin aluksi varsinkin blogiin, koska minusta on mukavinta kirjoittaa ilman suuria vaatimuksia. Teen niitä kyllä itse itselleni. Minulla on kesken myös kaksi kirjaprojektia, toinen yhteistyössä kuvittajan kanssa. Kerron niistä myöhemmin enemmän, joten ole kuulolla! 

Rakastan kirjoittamista. Rakastan montaa muutakin asiaa, mutta kirjoittaminen tuo minulle suurta nautintoa ja olen alkanut käsittää, että se on sitä mitä minun tulee tehdä isolla teellä. Sisäisen palon tukahduttaminen on tuonut vain pahaa mieltä. Tämä blogi tulee olemaan täynnä kaikkea sitä, mitä päässäni liikkuu: kokeilen mielelläni erilaisia hyvinvointiin liittyviä juttuja ja ruokareseptejä, käyn harrastamassa kulttuuria, otan kantaa yhteiskunnallisiin ja terveysasioihin, ja pohdin asioita syvästi, mutta myös käytännönläheisesti. Viime aikoina olen miettinyt paljon unelmien toteuttamista ja oman elämäntehtävän löytämistä. Olen käsittänyt kärsineeni siitä, että olen kontrollifriikkinä halunnut aina löytää ratkaisun heti ja oman elämäni käsikirjoittajana tietää lopputuloksen valmiiksi. Olen käynyt päässäni ja kehossani (=tunteissani) läpi tuhansia eri lopputuloksia, siksi olen kokeillut niin monenlaisia asioita koittaen nähdä itseni ties missä roolissa, ranskalaissuomalaisen uusperheen äidistä taksikuskiin ja radiotoimittajasta kielten opettajaan. Samalla olen kerännyt mehevää kokemusta käytettäväksi kirjoittamisessa. Kirjoittajan uraa tai ylipäätään luovalla alalla menestymistä en ole ennen uskaltanut katsoa kunnolla silmiin saati lähteä kokeilemaan, kun en ole nähnyt lopputulosta. Itsetuntoni on ollut liian heikko. Olen hyvin herkkä ihminen monella tavoin ja eläydyn tunteilla asioihin useammin kuin muut. Mitään pintaliitoa tai ”tyhjensin tiskikoneen”-blogia et siis täällä pääse seuraamaan. Olen ollut itselleni kamalan ankara ja opiskelu on vain lisännyt kuristavaa perfektionismiani. Niinpä lupaan nyt olla miettimättä ihan jokaista sananmuotoa, jotta tekstiäkin syntyisi vähän tiuhempaan tahtiin kuin ennen. Ehkäpä intoudun antamaan kaunokirjallisiakin tekstinäytteitä joskus...Yritän muistaa myös visuaalisuuden, sillä se jos mikä ruokkii (kirjallistakin) luovuutta.

Kirjoittaja kirjoittaa myös silloin kun ei kirjoita

Opin edellä mainitun sananparren Oriveden Opiston sanataiteen linjalla. Vasta hiljattain olen ymmärtänyt selkäpiitäni myöten mitä se minun kohdallani tarkoittaa. Koko sen ajan, kun olen ollut kirjoittamatta, on alitajuntani työstänyt tulevaa, "kirjoittanut". Olen päässyt taas pitkästä aikaa kunnolla kirjoitusmoodiin. Pääni pursuaa ideoita, enkä ole ehtiä laittaa niitä paperille. Olen yhä useammin onnistunut vaientamaan tai ignooraamaan sisäisen arvostelijani, koska olen tajunnut, että on tärkeämpää kirjoittaa ”ihan tarpeeksi hyvää” tekstiä, kuin toivoa kirjoittavansa parasta ja tuntea loputonta ahdistusta toiveen mahdottomuudesta. Kun rima on ollut liian ylhäällä, en ole saanut kirjoitettua mitään. Muutakin tekemistä kun on riittämiin, kun on tälläinen utelias elämysten hakija. Opistoaikana ihmettelin todella, kuinka joku naiskirjailija, muistaakseni Tuija Välipakka, kertoi kirjoittavansa jopa auton ratissa liikennevaloissa. Nyt kirjoitan itsekin silloin kun leivon, kun kävelen, kun nukun... välillä pää tosin on ylikierroksilla sellaisesta ja vaatii hiljennystä. Mutta on ihan hauskaa editoida päässään tulevia tekstejään, kun tulee kerrankin ymmärretyksi – vaikka sitten vain kuvitelmissaan. Tarvitsen hirveitä määriä muistilappuja ja ruutupapereita joka huoneeseen, että ehdin suttailla joskus ideoitani ylöskin arjen pyörityksessä. Lapseni ollessa pienempi minulla ei ollut kai energiaa tälläiseen, ja toisaalta on hyvä että keskityin lapseeni, kirjoitin vain silloin kun hän oli hoidossa tai nukkui. Siinä taitaa nyt olla kuitenkin enemmän kysymys uudesta, positiivisemmasta asennoitumisesta kaikkeen, kuin maanisuudesta. Olen ymmärtänyt, etten voi hävitä mitään, jos yritän. Multaanhan me kaikki täältä lopulta päädymme. Tai sitten tietokoneemme ja muistitikkumme hukkuvat sulavien napajäiden alle. Ja sanottavaa minulla riittää, sillä avaan teksteissäni lähes aina itseäni. Uskon että se jos mikä kiinnostaa lukijoita. Voi vaikka löytää jotain samaistumispintaa.

Täten kutsun sinut sydämellisesti tervetulleeksi mukaan lukemaan pätkiä tästä pienestä seikkailustani elämässä. Toivottavasti niistä on sinulle hyötyä!