Operaatio NikkeNakke: Päivät 20.-24. Reissussa rähjääntyy

Calpe ja Peñon de Ifach

Oliivipuu Calpessa

Mitäs me kiertolaiset

Alustan tämänkertaista postaustani uudessa majapaikassani, Calpessa, aamuyöstä tiistaina 24.10. On kaksi kuukautta jouluun, ja saan viettää ihanaa pitkää kesälomaa Espanjallekin normaalia lämpimämmissä säissä (auringossa 30 paukkuu reippaasti, varjossakin on 25-27). Huomenna on tiedossa matka vuoristoon, mutta valvomiseni ei johdu siitä, että olisin niin innoissani (vaikka olenkin), vaan koska annoin naapurihuoneiston bileporukan mölytä pari tuntia, ennen kuin soitin respaan, eikä uni enää tullut silmään.

Calpen valitsin tukikohdaksemme melko umpimähkään, kun piti keksiä seuraava kohde ja saimme renkaat alle vanhempieni saavuttua paikalle karavaanillaan. En tajunnut kaupungin olevan lähes vuoristossa, mutta tunnen oloni kotoisaksi vuorten ja meren läheisyydessä. Etsittyäni turhaan sopivaa airbnb-paikkaa äitini varasi lähes yhtä sokkona meille edullisen (n.200e/viikko) hostellin (La Paloma 1), joka onkin ihastuttavan oloinen pieni talo suloisine portaineen, tasanteineen, uima-altaineen ja kattoterasseineen, jossa katselin Leevin kanssa illalla tähtiä. Itselleen vanhempani löysivät edullisen pikkucampingin aivan vierestä!

Kuva hostellin katolta

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää

Nyt onkin sitten jo monta päivää vierähtänyt, ja olemme monta kokemusta rikkaampia. Olemme siirtyneet Alicanten kautta takaisin Torreviejaan, olleet taas yhden yön espanjalaisperheen kotona tutustumassa paikalliseen elämänmenoon, ja saimme jopa eka kertaa vähän mahanpuruja. Toivotaan, että pääsisimme tällä kertaa vähällä - viime reissulla sairastin tietämättäni Yersinia-bakteerin, joka kaatoi sänkypotilaaksi.

Calpessa huomasin melko pian, ettei hostelli ollut ihan niin ihana, miltä ulkoa näytti. Henkilökunta oli kyllä todella miellyttäviä, mutta naapurit mekastivat yöt läpeensä, alakerran huoneemme haisi homeelle ja tupakalle, seinistä valui kosteudesta tiivistynyttä vettä aamuisin, ja niistä kuului läpi hiljainenkin puhe, joku kävi röökillä kattoterassilla olevien ilmastointipumppujen luona, ja viimeiseksi yöksemme siivooja oli jostain syystä pedannut sänkyyni märät lakanat... löysin myös kaapin lattialla lojuneesta viltistä luteen raadon. Koin lisäksi erään henkilökohtaisen elämän järkytyksen, joka horjutti herkkää mieltä, joten en jaksanut kirjoittaa, tutustua paikallisiin, tai tehdä mitään muutakaan "ylimääräistä". Mutta nyt olen taas ladannut akkuja!

Tärkeimmät matkailukohteet nähty

Calpe oli erityisesti saksan- ja venäjänkielisten turistien suosima paikka, ja kadulla minua saatettiin puhutella suoraan saksaksi. Kukaan ei myöskään ihmetellyt, kun vastasin reippaasti heidän äidinkielellään.

Kävelimme ensimmäisenä päivänä ohi Calpen maamerkin, 332 metriä korkean Peñon de Ifach-kallion, paratiisimaisten mutta turistintäytteisten hiekkarantojen reunaa aina vanhaan kaupunkiin asti. Matkalla kilistelimme vastapuristettuja mehuja ja vanhan kaupungin porteilla söimme tämän reissun parhaita, tuoreita tapaksia, mutta myyjä käyttäytyi isäni luottokortin kanssa sen verran oudosti, että hän joutui kuolettamaan sen. (Valitettavasti en muista ravintolan nimeä.) Pääkadulla valmistauduttiin illan lastenkulkueeseen (oli taas yhden lukuisista suojeluspyhimyksistä juhlapäivä) ja vanhassa kaupungissa näimmekin paljon lapsia pukeutumassa karnevaaliasuihin. Olisi ollut mahtavaa jäädä katsomaan fiestaa, mutta olimme liian väsyneitä ja matka majoitukselle pitkä. Espanjalaiset tavat tietäen, kun ohjelman pitäisi alkaa kello 18, se luultavasti alkaa joskus aikavälillä 18.45-19.30... joten emme jaksaneet jäädä odottamaan.

Namskis

Calpen vanhankaupungin kujat

Tiistaina oli autoreissumme hienoin päivä: Vierailimme ensin Algarin vesiputouksilla ja sitten Guadalestin kylässä. Molemmissa oli tähän aikaan vuodesta ihanan vähän vierailijoita. Uusi espanjalainen tuttuni kauhisteli, kuinka olin voinut uida putouksilla, kun hänelle siellä on jo elokuussa liian kylmää. Guadalestissa oli erittäin mielenkiintoisia museoita, vanhan linnoituksen jäänteet ja pieniä putiikkeja täynnä ihan edullistakin tavaraa. Kylän alla levittyi suuri, turkoosi, autiorantainen vuoristojärvi. Jäin miettimään, oliko sielläkin mahdollista uida...

Guadalestin kylää

Tiistai-iltana söimme brittikokin loihtimaa Zarzuelaa leirintäalueella.

Keskiviikkona lepäilimme, ja torstaina lähdimme käymään Elchen kenkätehtaalla. Jos itse olisin voinut päättää, en tietenkään olisi ajellut edestakaisin niin pitkää reissua, vaan välttäisin turhaa polttoaineenkulutusta. Matkalla näimme toistamiseen Benidormin pilvenpiirtäjät, Alicanten yllä nousevat ja laskeutuvat lentokoneet ja vähän Elcheä. Elchessä olisi ollut kehutut vuotuiset keskiaikamarkkinat, mutta tuolla kokoonpanolla ja isolla autolla sinne meno olisi ollut rasittavaa. Tehtaalla saimme opastuksen kenkien valmistukseen ja meille tarjottiin makeaa viiniä (emme kylläkään maistaneet). Mukaani lähtivät 60 eurolla hyvät syksyyn sopivat nahkakengät.

Benidormin pilvenpiirtäjä

Bed and breakfast Alicantessa

Perjantaina ajelimme Leevin kanssa bussilla Alicanteen ja yövyimme Airbnb:stä löytämäni herttaisen espanjalaisperheen luona. Kahden hengen yöpyminen aamiaisineen kustansi 18 euroa, eikä caballeron ikää kyselty oston yhteydessä. Emäntänämme toimi sydämellinen yksinhuoltajaäiti, joka  asustaa kahden aikuisen lapsensa kanssa miellyttävällä asuinalueella suuressa huoneistossa. Hän kertoi myös luonaan olevan kaksi kuukautta hollantilainen tyttö opiskelemassa espanjaa. Kokemus oli kaikin puolin hyvä, vaikka paikalliset pitivätkin suomalaiseen makuun suhteellisen kovaa ääntä ulkona ja sisällä läpi yön. Korvatulppien läpi se ei kuitenkaan häirinnyt yhtään ja lapsellani on erittäin hyvät unenlahjat. Oli aivan ihanaa päästä niin rakkaudelliseen ilmapiiriin ja emäntämme muistutti lauantaiaamuna lähtiessään, että "Tämä on teidänkin koti, muistakaa, että milloin vain haluatte tulla takaisin, ovet ovat auki teille!" Aamupäivällä poikani kävi vielä pulahtamassa uima-altaalla ja onnistuimme lukitsemaan itsemme ulos väärillä avaimilla, mutta onneksi naapurit pelastivat meidät.

Alicantessa kuljimme bussilla ja raitiovaunulla (jonka lippu kannattaa pitää tallessa koko matkan, sillä asemalta ei pääse pois, jos ei näytä koneeseen lippua, samoin kuin junissa). Loppumatkan linja-autoasemalle kävelimme, ja koska myöhästyimme Torreviejaan lähtevästä bussista, päädyimme viettämään aikaa matkan varrella satamassa pikkulapsille suunnatussa halloween-tivolissa. Hampurilais tai -nugettiateria ja koko päivän ranneke maksoi 13e. Seuraavan kerran kun pääsen Alicanteen, menen ehdottomasti vierailemaan Santa Barbaran linnakkeeseen, jolloin kyllä olisi parempi, että lapseni olisi hieman vanhempi, jottei hän tipahtaisi mistään korkealta. Mainitsemistani nähtävyyksistä on muuten lisätietoa esimerkiksi täällä.

Roskienkeruun ilosanomaa

 

Olen vähän pettynyt siihen, minkä verran olen arjessa jaksanut kerätä roskia. On kuitenkin ihanaa saada sähköpostia, jossa kerrotaan kuinka olemme esimerkillämme innostaneet täällä asuvia ihmisiä katsomaan ympäristöään uusin silmin ja alkamaan siistiä sitä. On varmasti turhauttavaa, kun suurta osaa ihmisistä "ei kiinnosta", tai he eivät tunnu välittävän sotkuistaan, mutta silti jostain on aloitettava! Poliitikoillekin olisi tärkeää näyttää, mitä mieltä kansalaiset ovat. Lauantaina järjestettiin Torreviejan sataman lähellä NGO-tapahtuma, jossa paikalliset hyväntekeväisyysyhdistykset kertoivat toiminnastaan. Jos olisin jaksanut ja saanut käytännön asiat järjestettyä, olisin tullut sinne juttelemaan paikallisten kanssa ja kysynyt, olisiko heillä ideoita, mitä Torreviejan roskatilanteelle voisi tehdä... Toivottavasti joku paikan päällä asuva innostuisi jatkamaan ideointia ja kontaktejen etsimistä?

Otimme myös yhteyttä skandinaaviseen kouluun ja olisimme käyneet juttelemassa eskareiden kanssa roskienkeruusta, mutta aikataulumme menevät hieman ristiin. Tästäkin voisi joku ottaa kopin ja innostaa vaikka tutun espanjaa osaavan lapsen mukaansa espanjalaiseen kouluun juttelemaan aiheesta! Itsellemme kaiken ympäriämpäri viuhtomisen jälkeen tuntuu nyt tärkeältä ottaa vaan iisisti ja koittaa pysyä loppuloman ajan terveenä.

Mitä Suomesta on jo nyt ikävä

Olemme olleet pian kuukauden ajan reissussa kaksistaan, ja jo melko alkumatkasta alkoi tulla kova ikävä läheisiä ihmisiä. Toisiksi eniten ikävä on arjen helppoutta, esimerkiksi sitä, kuinka helppoa julkisilla liikennevälineillä on kulkea paikasta toiseen - olisi varmasti täälläkin, kun osaisi paremmin espanjaa ja löytäisi tiedot ja aikataulut helpommin... Toisaalta reittioppaat ja muut nettisovellukset ovat Suomessa laadukkaampia. Helppouteen kuuluu myös arjen rutiinit, päivähoitojärjestelmä ja moni yhteiskunnan järjestämä asia. Kolmanneksi eniten on ikävä ruokavaliota (huom: ei suomalaista ruokaa, vaikken ole varma kumpi on huonompaa, suomalainen vai espanjalainen ruoka...). Luomu- ja lähiruoan, luomukosmetiikan yms. löytäminen vaatii aikaa. Pikkuhiljaa alkaa tietää, mistä mitäkin saa.

Suomessa on myös helpompaa välttää vehnää. Vaikkei sielläkään juuri kukaan ymmärrä mikä on gluteenin (vehnäproteiini) ja vehnätärkkelyksen (josta saamme vatsaoireita) ero, niin täällä en ole viitsinyt rajoittaa vehnän käyttöämme, koska se tuntuisi taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Auringossa kypsyneet, tuoreet hedelmät ja vihannekset ovat innoittaneet harkitsemaan kasvisruokavaliota, mutta paljon ravintoloissa syövälle sen noudattaminen olisi alussa melko haastavaa. Ainakin aina pitäisi kysyä etukäteen, mitä ruoka sisältää, vaikka osaisi lukea espanjaa täydellisesti (koskaan ei voi tietää, mitä annoksessa todella on).

Ikävä on myös raikasta ilmaa kaupungeissa (paitsi katupölyaikaan... ja Tampereen keskustassa on aina huono ilma), raikkaita puhdistusaineita ja vähemmän kemikaaleja (paitsi uimahalleissa, kun mummot lilluu sielläkin hiuslakalla kuorrutettuina kloorivedessä). Olen onneksi huomaavinani, että täällä käytetään yleispuhdisteena yhä vähemmän klooria, jonka lemu saa minut yökkimään kaduilla. Ja onneksi täältäkin saa ostettua ekologisia siivouspalveluita esimerkiksi Miia Ameen Green Door -yritykseltä. Myöskin suolalla tai muilla puhdistusmenetelmillä saisi uima-altaat pidettyä puhtaana. Lapseni yskä paheni karseaksi hänen hörpittyään kloorivettä ensimmäisen majoituksemme altaalla. Yskä on nyt aika lailla poistunut homeopatian avulla.

Homeisia asuntoja ja aamuyön kylmänkosteaa huoneilmaa ei myöskään tule ikävä, mutta on ollut hyvä huomata, että kaikki talot eivät suinkaan ole homeessa tai tunkkaisia. Toisaalta ihoni voi paremmin kosteassa, eikä sormet ole kokoajan haavoilla! Muita ikävöintiasioita varmaan nousisi pintaan, kun viettäisi täällä pidempään aikaa, mutta omalla asenteella voi suodattaa turhat negatiivisuudet pois, ja keskittyä siihen, mikä oikeasti on tärkeää!

Mitä täältä jää kaipaamaan (ja mitä ei)

- Aurinkoa, valoa, d-vitamiinia ... luonnollisesti.
- Lämpöä, sitä ettei tarvitse kokoajan miettiä, mitä pukea päälle, ei tarvitse käyttää siihen valtavasti aikaa ja huomata ulkona kuitenkin pukeneensa väärin.
- Uima-altaita ja rantoja.
- Meren tuoksua ja lämmintä tuulta.
- Tuoreita, auringossa kypsyneitä, oikeasti maukkaita hedelmiä ja vihanneksia.
- Iloa, naurua, ihmisten yhteistä ajanviettokulttuuria.
- Uusia ystäviä!
- Juhlia ja karnevaaleja.
- Sitä, kuinka ihanasti tuntemattomien lapsiin suhtaudutaan.
- Rentoa suhtautumista asioihin ylipäätään.
- Tunteiden (myös suuttumuksen) "vapaata" ilmaisua tiettyyn rajaan asti (esim. EI sitä, kuinka todistin taas kadulla erään naisen läimäisevän poikaansa. En luonnollisestikaan pidä myöskään siitä, että isommat lapset kiusaavat leikkipuistoissa pienempiä, enkä miesvaltaisesta machokulttuurista, joka saattaa tosin olla enemmän etelämpien alueiden juttu)
- Edullisia hintoja
- Hyvää yrittäjyyden ilmapiiriä
- Rohkeutta tehdä mitä huvittaa (sen otan mukaani Suomeen <3)

Operaatio NikkeNakke: Päivät 18.-19. Suunnitelman muutos

Ensimmäisen sohvasurffauspaikkani ilmoitustaululta.

Tälläisissä tunnelmissa kirjoitin edellistä blogipostaustani. Olin yrittänyt monta päivää saada selville, miten ja mihin matkustaisimme seuraavaksi ja missä yöpyisimme. Aikani oli valunut johonkin, enkä oikein ollut päässyt tavoitteisiini roskienkeruussakaan. Vanhempieni kanssa kommunikoinnissa oli suuria haasteita, eikä tuntien työ tuottanut tulosta, vaan mikään ratkaisuni ei kelvannut heille niin, että voisimme viettää aikaa yhdessä. Lopulta heitin vaan umpimähkään kaupungin nimen: Calpe, josta äitini varasi hostellin minulle ja pojalleni. Minulla ei ollut hajuakaan mitä siellä olisi.

Alunperinhän suunnitelmamme oli matkustaa Madridin kautta junalla Fuengirolaan. Costa del Sol ei kuitenkaan tällä kertaa oikein vetänyt puoleensa, vaikka meillä olisi sielläkin ollut tiedossa hienoja kohtaamisia. Vanhempanikaan eivät olleet varmoja, jaksaisivatko he ajaa etelään asti. Pohjoisempi rannikko olikin kyllä mieleenpainuva paikka vuorineen, jylhine rantoineen ja kauniine turkoosinvärisine meren poukamineen. Jos olisimme jääneet Torreviejaan ilman autoa, olisimme saaneet aika yksipuolisen kuvan Costa Blancasta. Mutta tästä kaikesta lisää seuraavassa postauksessa...

Lauantaina 21.10. menimme yöksi El Mojóniin (Pilar de la Horadadaan). Leevi sai nukkua retkiautossa, minä uusien ystävieni luona. Olen todella kiitollinen yhden yön yhtämittaisista, hyvälaatuisista unista! Illalla menin ystäväperheen kanssa Pilar de la Horadadan fiestoille, jotka olivat kyllä näkemisen arvoiset. Kulkueessa tanssivat kaikki vauvasta mummoihin, paikallinen punainen risti / puoli kuu oli myöskin mukana kehitysvammaisten tanssijoiden kanssa. Monta kertaa liikutuin osallistujien yhteisestä ilosta!

Hevosetkin oli opetettu tanssimaan!

Kävelyllä rannassa jossain Campoamorin ja Zenian välissä.

Sunnuntaiaamuna pääsin pitkästä aikaa pitkälle kävelylle ystävättäreni kanssa aivan upeisiin maisemiin Torreviejan eteläpuoleiselle rannikolle, jossa on myös luonnonsuojelualue harvinaisen mikroilmastonsa vuoksi. Poikani kävi sillä aikaa katsomassa flamingoja toisella luonnonsuojelualueella vanhempieni kanssa. Sitten menimme espanjalaiseen tyyliin sunnuntailounaalle paikallisten suosimaan kauppakeskukseen, jonka kaikuvassa ravintolakerroksessa melu oli lähes korvia huumaava. Lopulta lähdimme kohti uusia seikkailuja.

Operaatio NikkeNakke: Päivät 12.-17. Sohvasurffausta ja ekat talkoot Guardamarissa

Auringonnousu Guardamar del Segurassa

Matkamme alkaa olla jo reilusti yli puolen välin ja nyt on sitten saatu maistaa sohvasurffaustakin. Varsinkin, jos olet yksin reissussa, suosittelen couchsurfingia todella varteenotettavana vaihtoehtona, sillä sen lisäksi, että se on ilmaista, pääset samalla tutustumaan paikallisiin ihmisiin ja kurkistamaan heidän elämäänsä "sisältä päin"! Myös AirBnb:ssä on sama mahdollista, jos hyvä onni käy, varsinkin jos otat itsellesi pelkän makuuhuoneen paikallisen ihmisen kodista. Pienen lapsen kanssa sopivia Couchsurfing-paikkoja on ymmärrettävästi hieman haastavampaa löytää, kuin yksin reissatessa, ja etsiminen ja jatkuva tavaroiden purkaminen ja pakkaaminen voi olla stressaavaa. Ensi kerralla yritän päästä jo ennen reissua aktiiviseksi maailmanlaajuiseen eläintenhoitorinkiin (esim tässä linkissä yksi), joissa maksetaan vuosimaksu, ja voidaan sen jälkeen sopia loma-aikojen talonmiestyksestä ihmisten kodeissa. Olisi kivaa lukea kokemuksia niistä touhuista! Ilman lasta myös workaway-tyyppiset sivustot voivat tarjota hyviä mahdollisuuksia edulliseen matkailuun, jolla on arvoa. Siellä vaan näyttää äkkiselaamalla olevan aika runsain määrin paikkoja, joista pitää suodattaa jollain keinoin ne luotettavimmat...

Sohvasurffausta espanjalaisperheessä

Olen yöpynyt nyt (23.10.) jo kolmessa "sohva"paikassa, joista viimeisimmässä yksin, kun poikani pääsi Espanjaan saapuneiden vanhempieni retkiautoon tutimaan. Kerron tämänkertaisessa postauksessa kahdesta ensimmäisestä kokemuksesta. Ensimmäinen oli yksi yö paljasjalkaisen torreviejalaisen Rebecan ja hänen slovekialaislähtöisen miesystävänsä luona aivan Torreviejan keskustassa. Tämä ihastuttava pariskunta otti meidät sydämellisesti vastaan kodikkaan matkateemaisesti sisustettuun asuntoonsa. He kertoivat elämästään, jakoivat keittiön ja muut yhteiset tilat kanssamme, tarjosivat suihkun ja seuraansa, kävivät kanssamme puistossa illalla ja olivat kaikin puolin mahtavia tyyppejä! Olin toki jo netin kautta saanut sen kuvan, että meillä mielenkiinnonkohteet ja arvot täsmää, sen verran avoimia he olivat myös cs-profiileissaan. Sain myös ymmärrystä siitä, millä rahalla täällä voi asua (toki he ovat saaneet tuttunsa kautta tosi halvan ja hyväkuntoisen asunnon, jollaisia ei ihan jokainen saa) ja muutakin näkökulmaa paikallisten arkeen.



Rebeca on noin 25-vuotias ihanan elämäniloinen nainen, joka opettaa mm.flamencoa ja työskentelee sosiaalityöntekijänä kehitysvammaisten parissa. Hänen arkensa ja viikonloppunsa ovat kiireisiä, mutta loppuviikosta hänellä on kaksi päivää vapaata. Hän osaa erinomaisesti englantia varmasti pitkälti vapaaehtoistyö- ym. ulkomaankokemustensa vuoksi. Miesystävänsä kanssa hän oli tavannut Puolassa vapaaehtoistyöreissulla. Nyt mieskin osaa hyvin espanjaa, vaikka keskenään he puhuvat englantia. Pariskunta ei siis ole mikään perinteinen espanjalaispariskunta, mutta toisaalta nykynuoret tahtovat oppia yhä enemmän muita kieliä ja muista kulttuureista, sekä liikkua eri maissa. ...Itsellänikin oli tässä jokin aika sitten eräs Erasmus-harjoittelussa ollut nuori vieras Espanjasta, tosin hän pitäytyi mieluiten vain erasmusnuorten seurassa ja käytti suurimman osan energiastaan vaihtaribiletyksen lisäksi suomalaisten tapojen päivittelemiseen, sen sijaan, että olisi tutustunut paikallisiin. Enpä usko, että hänkään edusti mitään normiespanjalaista, ehkä ennemminkin normierasmuslaista, jos niin voi sanoa. :-D

Arki-iltaa Torreviejan puistossa

Minulta on kysytty, eikö ole pelottavaa käyttää sohvasurffausta majoituksena. Vastaus on ei - kyllähän mikä tahansa tuntematon hotellikin voi tuottaa pettymyksen, samoin kuin kuka tahansa tapaamamme uusi ihminen. Turha sitä on pelätä, kokemukset ovat vain kokemuksia. Kun omaa tarpeeksi maalaisjärkeä ja osaa hieman lukea ihmisiä ja tilanteita, aavistaa usein jo netti-ilmoituksien perusteella, mitä paikkaa tai kontaktia on paras välttää. Kyse on siis intuitiosta - ja se kehittyy vain käyttämällä sitä. Joskus eteen tulee keskimääräistä hörhömpää, välinpitämättömämpää tai itsekkäämpää porukkaa, mutta sen edestä paljon, paljon enemmän sydämellisiä, fiksuja, ajattelevia ihmisiä, joiden kautta saa aivan uusia ideoita, asennetta, vinkkejä ja oivalluksia. En yhtään haikaile niiden yksinäisten vuosien perään, joita vietin Suomessa neljän seinän sisässä kärvistellen. Ja maailmahan on kylässä: astukaa ulos poteroistanne ja sanokaa naapurille "hola", ihan kotisuomessa, ja katsokaa mitä tapahtuu! Ei kukaan pure, heti ensimmäisenä ainakaan... ;-)

Kierrätysasiaa

 

Pariskunta kertoi Torreviejan poliittisen tilanteen olevan sellainen, että tämänhetkinen kunnanjohtaja on jopa vielä huonompi, kuin edellinen, josta syystä jätehuolto on niin surkealla tolalla. Kun siirryimme seuraavana päivänä asustelemaan naapurikylään Guardamar del Seguraan, oli silmäni lentää päästä, kun näin, miten siistiä joka paikassa oli ja miten täydellisesti kierrätys oli hoidettu verrattuna Torreviejaan. Joka kadunkulmalla oli sekajäteroskis, eikä tarvinnut tähyillä kauaa, kun jo näki keltaiset muovi-metallipöntöt ja tummansiniset paperi-kartonki-pöntöt, sekä lasin ja öljyjen kierrätyspöntöt (joiden väri ei nyt tule mieleen). Samainen Torreviejan kunnanjohto oli kuulemma myös syypää siihen, että hienot museot, juuri rakennettu kulttuuritalo yms seisoivat nyt tyhjillään, koska he olivat vain sulkeneet ne, ilman järjellistä syytä.


Espanjassa käyttötavaran kierrätys on aika lapsenkengissä. Toisaalta tyyli on toinen: jos jollain jää jotain käyttökelpoista, se jätetään roskiksille näkyville odottamaan uutta omistajaa, ja usein sellaisen myös nopeasti löytää. Tällä tavoin löysin lapseni lempi-España-paidan (joita on kyllä nyt jo varmaan neljä, kun hänen lempivärinsäkin on punainen...), uudenveroiset pitkät housut ja itselleni uudenveroiset urheilushortsit. Roskiksilta siis löytyy parempaa tavaraa kuin kirppareilta, joista olen nyt käynyt Reach Out - hyväntekeväisyyskirpparilla (asunnottomien hyväksi) Torreviejassa ja  Easy Horse Care Rescue Centerin kirpparilla Guardamarissa. Jälkimmäinen oli laadukkaampi ja palvelu kivempaa, mutta se oli myös pienempi ja täyteen ahdetumpi. Lisäksi kävin yhdessä täyteentungetussa yksityisessä second hand kaupassa Guardamarissa, joka ei oikein vakuuttanut. 

Kierrätyspaita ja yhteys avaruuteen

Paita maksoi täällä kaksi euroa.

Turistitouhuja

Viikko sitten sunnuntaina kävimme Torreviejan kelluvissa museoissa, jotka olivat nekin erittäin mieleenpainuva elämys! Entiseen poliisiveneeseen ja sukellusveneeseen pääsi tutustumaan 2 eurolla /hlö ja asiakkaan minimipituus oli 115cm jyrkkien rappusten vuoksi. Niissä oli opastus espanjaksi, mutta voisin kuvitella, että sen saisi etukäteen tilattuna myös englanniksi. Sen jälkeen pyörähdimme vielä Sevillanas-ferioilla katsomassa viimeisen päivän tanssijoita eri telttabaareissa.

Torpedoja ja sänkyjä sukellusveneessä

Leevi pääsi juuri ja juuri sisälle museoihin.

Viime reissulla minua ei olisi saanut kirveelläkään mihinkään suomalaisbaariin muutoin kuin kysymään neuvoa. Tällä kertaa kuitenkin halusin nähdä, millaista suomalaisviihdettä suomalaisille on tarjolla, ja kun Suomi-Seura oli vieläpä järjestänyt lastenhoidon, päätin repäistä ja mennä katsomaan stand up -esitystä Torreviejassa maanantai-iltana. Kyseessä oli rannassa paraatipaikalla oleva tyylikäs baari vierainaan koomikot Heikki Vilja ja Matti Patronen. Lysti kustansi ilman ruokailua 15 e plus lapsenhoito kympin. Ensimmäisen, nuoremmanoloisen moottoriturvan vitsit olivat melko typeriä, kuluneita ja sovinistisia, hän myös aukoi kovasti päätään siitä, miksi ylipäätään istumme suomibaarissa Espanjassa. Miehen joka toisesta lauseesta löytyi sana vittu, joten ei päässyt Suomen kielen kauneuskaan unohtumaan. Kun koomikko nauroi, yleisö nauroi, mielenkiintoista sinänsä. Toinen esiintyjä onneksi pelasti iltani kriteerini rajat ylittävällä laadulla. Hänen huumorinsa oli älykkäämpää ja vitsit tuoreempia. Yleisö ei tajunnut kaikkia, ja minua se huvitti. Ihmisenäkin Matti vaikutti miellyttävältä. En ole kovin paljon katsonut stand uppia, eikä se oikeastaan kovin paljoa edes kiinnosta. Oli silti ihan mukavaa päästä tuulettumaan hetkeksi lapsen kanssa 24/7 -elämästä.

Maanantaina vierailimme Zenia Boulevardilla (ostoskeskus), jonka tapas-paikkaa en todellakaan suosittele kenellekään. Muuten shoppailupaikka on varmasti perusturistien mieleen (ja myyjien, kun myös hinnat ovat sen mukaisia). Tiistaina kärräilin nukkuvaa poikaa Torreviejan mitään sanomattomalla Habaneras-ostarilla, koska käsilaukkuni on lopullisesti hajonnut. En löytänyt sopivaa kankaista tai aitoa nahkaista. Tiedän, että ulkoilmamarkkinoilta sellaista ei kauaa tarvitsisi etsiä...

Guardamar del Segurassa on suuret puistoalueet. Toisen edustalta löysin taulun, jossa on qr-koodit, joilla saa eri kävelyreiteille opastuksen paikan historiasta omaan älylaitteeseen! Itse olen tällä reissulla nyt vähemmän perehtynyt historiaan, joten olisi ollut mielenkiintoista päästä tuollaiselle kävelylle. Lapsen kanssa menen kuitenkin hänen ehdoillaan, joten leikkipuistot tulevat sitäkin tutummiksi. Guardamarin pienempi, kiva puisto on lintupuisto, jossa oli ainakin yksi joutsen, eri värisiä valtavan lihavia sorsia poikineen, hanhia ja kilpikonnia vihreässä vedessä. Kilpparivauvoja ja sorsanpoikia oli ihana seurailla, mutta rannalla loikova kuollut lintu vähän latisti tunnelmaa, kun näki samalla kuinka ihmiset tuputtivat eläimille hurjia määriä valkoista leipää ja maa oli paikoin täynnä lasinsiruja. 

Muovia muovia...

 

Ensimmäiset talkoot

 

Ensimmäiset roskienkeruutalkoomme järjestimme Guardamarissa, jossa sohvasurffasimme muutaman yön erään suomalaisen eläkeläisnaisen luona. Hän oli bongannut meidät SE-lehden artikkelista. Hän itsekin oli vain lomalla siellä, tai oikeammin hoitamassa 101-vuotiasta isäänsä, joka kaksi vuotta aiemmin oli halunnut siirtyä Espanjaan hoitokotiin. Asunto oli perusturistipaikka:  ylihintainen, hieman homeinen, likainen ja kolkko lukaali hienolla parvekkeella ja näkymällä merelle. Talkoisiin saapui myös nuori, Torreviejassa kahdeksan vuotta asunut suomalaisnainen, joka on nyt äitiyslomalla. Guardamarin rannan olin jo Leevin kanssa todennut melko siistiksi verrattuna Torreviejaan, mutta toisaalta hiekalla istuessa huomasi maan olevan täynnä pientä mikromuovia, jota edellispäivänä keräsin auringossa makoillessa. Alan todella vähentää kalan syöntiä...

Siivoilimme reilun tunnin ja sitten vilvoittelimme - toiset meressä, toiset varjossa. Suunnittelimme seuraavat talkoot kuun viimeiselle viikolle suolajärven rannalle Torreviejaan, koska siellä tuntuu olevan eniten tarvetta näillä seuduilla. Siihen asti kiertelemme pohjoisempana Costa Blancan rannikkoa ja vuoristoa vanhempieni retkiautolla. Mikä upea mahdollisuus! Kirjoitan pikapuoliin vielä toisen blogipostauksen viime päivistä ja maisemanvaihdoksesta.

ps. lisää kuvia Instagramissa.

Operaatio NikkeNakke: Päivät 7-11. Aurinkoa, priorisointia ja uusia ystäviä

Yksi Lago Jardinin lukuisista suihkulähteistä

Pienen lapsen kanssa yksin matkailusta

Päätin jo ekalla viikolla jäädä tänne Lago Jardiniin, Torreviejaan, suunniteltua pidemmäksi ajaksi, ihan käytännön helpotukseksi, jossa olennaisinta on tietenkin arjen haasteellisuus yksin pienen lapsen kanssa minibudjetilla matkatessa. Vaikka nykyisestä asunnosta tulee enemmän laskua kuin sohvasurffauksesta tai muista edullisista tavoista asua (AirBnb, talovahtina toimiminen jne.) niin sellaisten etsiminen ja jatkuva paikasta toiseen muuttaminen vieraassa maassa tuottaisi mulle nyt liikaa stressiä. (Yksinmatkustajan olisi helpompi löytää sopiva sohvannurkka. Toisaalta nyt tutustun varmasti aivan erilaisiin ihmisiin, kuin yksin.) Ja mitä kauemmin Torreviejan seuduilla aikaani olen viettänyt, sitä kodikkaammalta täällä tuntuu. - Tunnelma on kaikin puolin erittäin mukava, ainakin tähän aikaan vuodesta. Paikalliset suhtautuvat meihin ystävällisesti lähes aina. Olen varma, että tulen näille seuduille vielä uudestaan.

Viime päivinä olen kuunnellut edelleen paljon lapseni toiveita, ja valitettavasti hänen intonsa kerätä roskia on hieman laantunut. Olemme silti kävelleet paljon, ehkä lähes liikaakin voimiimme nähden. Olemme tutkineet ympäristöä, jutelleet roskaamisongelmasta, miettineet, mistä roskia kannattaa kerätä ja mistä ei, sekä etsineet ihmisiä, jotka haluaisivat osallistua talkoisiin. Niihin paikkoihin, jotka oikeasti vaatisivat siivousta, tarvitsisimme auton, ja mun budjettini ei nyt anna myöten sen vuokraamiseksi. No, eihän tätä voinut tietää, ennen kuin saapui itse asian toteamaan.

Millähän nämä roskat onkisi keskustan rannoilta jokaisen kivenlohkareen välistä?

"Museot eivät halua meitä, yhyy"

 

Meillä on ollut surkea onni museoiden kanssa. Vaikka olemme jo tottuneet odotteluun ja mañana-meininkiin, niin on jotenkin turhauttavaa, kun jo kolme museoreissua on epäonnistunut, ja niihin on kulunut ihan kiitettävästi aikaa ja kengänpohjia. Ensin päätimme vierailla luonnontieteellisessä museossa, jonka esitteen löysimme edellisestä asunnosta. No… sitähän ei ole olemassakaan, eikä millään löytämälläni nettisivulla kerrota, ettei ole. Se on toiminut ainakin vuosina 2010 ja 2011. Se siitä. 

Sitten päätimme mennä kelluviin museoihin, eli sukellusveneeseen ja toiseen vanhaan alukseen Torreviejan sataman laidalla, espanjaksi Museos Flotantes. Sinnekin oli pienen kanssa riittävän pitkä kävelymatka. Alusten pitäisi olla auki keskiviikosta sunnuntaihin, mutta paikalta löytyi vain suljettu portti, kourallinen kiukkuisia turisteja ja vanha kalastaja, joka toisteli jotain lausetta, josta ymmärsin vain ”sabado y domingo” (lauantai ja sunnuntai). Ilmeisesti syy oli se, että oli Espanjan kansallispäivän aatto. Seuraavaksi suuntasimme ensimmäistä kertaa turisti-infoon, jotta emme enää erehtyisi.

Museos Flotantesin suljetut portit keskiviikkona, kansallispäivän aattona.

Museos Flotantes, Torreviejan satama

Turisti-infosta saimme mukaamme nähtävyyksien aukioloajoista koostetun A4-arkin, johon oli käsin korjailtu aikoja. En luota paperiin pätkääkään, saatikka virkailijan sanaan. Hän nimittäin kertoili selvällä englannilla, että ”huomenna on kansallispäivä, jolloin muut museot ovat kiinni, mutta suola- ja merenkulkumuseo on auki!” Suhtauduin epäilevästi, mutta kävin silti tarkistamassa asian seuraavana päivänä: KIINNI. Onneksi tajusin varoittaa lasta, sillä kyllä häntä alkoi jo pikkuisen harmittaa tämä touhu. Virkailija väitti myös kelluvien museoiden olevan kansallispäivän jälkeisenä perjantaina auki, mutta tässä kohtaa luotin enemmän kalastajaan kuin viralliseen tietoon, enkä mennyt katsomaan. Viidakkorumpuun luottaminen tuntuu olevan Espanjassa muutoinkin järkevintä tämän tyyppisissä asioissa.

Tänään lauantaina kävimme vihdoin suolamuseossa, joka pienuudestaan huolimatta yllätti hienoudellaan, kiinnostavuudellaan ja ilmaisella sisäänpääsyllään. Museossa oli runsaasti tarkkoja, tarinallisia pienoismalleja, historiallisia merenkulun ja kaupankäynnin esineitä ja muun muassa todella kauniita suolasta tehtyjä koristeita, joista tuli mieleen Lumikuningattaren maailma. Sinne tekisi mieli mennä uudestaankin. Huomenna toivottavasti ehdimme kelluviin museoihin, jos heräämme tarpeeksi ajoissa.

No ollaan sitten auringossa :)

Lapseni on nauttinut selvästi eniten uima-altaalla sukeltelusta. Hänhän oppi uimaan kunnolla aivan kesän lopussa, ja viihtyisi altaalla aamusta iltaan. Valitettavasti kloorivettä on jatkuvasti mennyt myös väärään kurkkuun ja vatsaan, joten nyt joudumme pitämään taukoa allasalueella makoilusta, ettei poika tulisi enempää kipeäksi. Onneksi Torreviejan mikroilmasto on ainutlaatuisen terveyttä edistävä suolajärviensä vuoksi, WHO onkin luokitellut Torreviejan ja sen lähialueet yhdeksi maailman terveellisimmistä ilmastoalueista! Se saattaa olla suotuisa hengitys-, iho- ja nivelongelmille. Itse tehostan vaikutusta nivelilleni syömällä samalla kuurin hevoskastanjaa, jolla parantui taannoin polvirustovammani, johon leikkaustakin ehdotettiin. Vaikka apteekista saisi ilman reseptiä lähes mitä tahansa lääkkeitä, olen toistaiseksi tarvinnut vain homeopatiaa ja luontaislääkkeitä, joihin henkilökunnalla on mahtava asiantuntemus! Kyllä tulee ikävä Suomessa tätä kaikkea, ja hintoja…

Parina ekana iltana ehdimme altaalle vasta kuutamouinnille...

Kävimme myös Torreviejan pienillä Sevillanas-tanssia esittelevillä Ferioilla, jotka oli jostain syystä siirretty keväältä lokakuulle. Siellä sattuikin torstaina olemaan lasten päivä, ja ihanan rauhallista juuri ennen siestaa. Lavalla oli jokin Mimi ja Kuku -tyyppinen kaksikko. Lapseni sai valita kaksi laitetta, joihin pääsi. Toisessa hän sai juosta ja kiipeillä mielin määrin flamencovaatteisten pikkutyttöjen kanssa kilpaa, toinen oli törmäilyautot, jossa oikeasti törmäillään, toisin kuin Suomessa, missä törmäilyautoilla törmäily on, tietenkin, kiellettyä… Lasten tanssiesitystä olisi ollut mahtavaa saada seurata, mutta emme jaksaneet jäädä paahteeseen ottamaan selvää, oliko sellaista luvassa, vaikka lapsille jaettiin katsomossa limsaa virvoitukseksi.

Törmäilyautoissa valvoja näyttää mallia, miten ajetaan päin. Alun kauhistuneisuuden jälkeen Leevikin uskalsi tehdä perässä!

Vastaan tuli vaippahousuisia flamencotyttöjä, joilla oli korvikset, meikit ja korkokengät...

Uusia ystäviä ja leikkikavereita

 

Torreviejan suomalaiset ovat ihanan yhteisöllisiä. Piirit ovat pienet, mutta en ole lyhyen vierailuni aikana törmännyt kyräilyyn tai muuhun sellaiseen. Keskiviikkoisin Los Balconesin leikkipuistossa kokoontuvat lapsiperheet: voi sitä onnea, kun poikani pääsi pelaamaan jalkapalloa upouudessa Messi-paidassaan ja FCB-lippiksessään, vaikkei ymmärrä säännöistä tuon taivaallista! Suomalaiset isät ja yksi äiti pelasivat leikkimielisesti lapsia vastaan ja tunnelma oli hellyyttävän mukava. Perjantaina olisi ollut äitien ilta, jonka jätin kuitenkin väliin tällä kertaa. Sen sijaan olimme koko päivän uuden ystäväperheemme kanssa. Ensin kävimme kolmistaan uuden ystäväni kanssa Torren perjantaisilla Mercadillolla, markkinoilla, jossa myydään hedelmiä, vihanneksia ja kaikkea mahdollista, muun muassa edullisia, espanjalaisia laatukenkiä, joita oli tuotu myyntiin myös aivan läheltä, Elchen kenkätehtaalta. Iltapäivällä pääsin pyöräilemään hänen miehensä kanssa pitkin upeita rantoja Torreviejan eteläpuolella ja lapseni sai leikkiä ikäistensä kanssa. Kaiken lisäksi tuntuu, kuin olisimme tunteneet jo kauemmin kuin nämä muutamat päivät.

Espanjaa olen puhunut vähemmän kuin viimeksi, mutta en jaksa ottaa siitäkään stressiä. Onneksi pääsemme tiistaina yöksi erään nuoren espanjalaisnaisen luokse, ja näillä näkymin katsomaan myös flamencotuntia. Viime reissulla, kun yritin väkisin tutustua espanjalaisiin, tunsin itseni vain päivä päivältä yksinäisemmäksi. Hiljaa hyvää tulee! Ja onneksi täällä ei olla niin ärsyyntyneitä turisteihin, kuin joillain seuduilla. Torreviejassahan melkein puolet virallisista asukkaista on syntynyt muualla kuin Espanjassa. Kaikki näyttävät elävän sulassa sovussa, ainakin meidän valveillaoloaikoinamme. Luulen kuitenkin, että jos voisin valita asumisen Espanjassa, ja mulla olisi auto, muuttaisin pienempään kylään johonkin lähiseuduille, jotta mun olisi pakko puhua espanjaa ja päästä sisään kulttuuriin. (Ja hinnat olisivat edullisempia.) En usko, että tuntisin oloani koskaan oikeasti, syvemmällä tasolla kotoisaksi, jos en alkaisi puhua Espanjaa ja tutustuisi alkuperäisespanjalaisiin.

Roskat herättävät tunteita

 

Vaikka olen törmännyt yllättävän positiiviseen vastaanottoon projektistamme, niin myös toisenlaiset reaktiot ovat tulleet tutuiksi. Pari vakiomarisijaa on jo facebookissa pahoittanut mielensä roskienkeruusta tai operaation joukkorahoituskokeilun mainostamisesta, mutta vaikeinta on suhtautua ihmisiin, jotka eivät jaksa/halua/osaa lukea (tai edes selata kuvia) aiheesta, vaan kommentoivat tyyliin ”Roskia keräämään Espanjaan, hulluinta mitä olen koskaan kuullut” tai ”Eihän Espanjassa ole mitään roskia”. Olen päätynyt poistamaan tälläiset kommentit somesta, koska niitä on ollut onneksi vain pari, eikä siitä ole ollut mulle liikaa vaivaa. En myöskään jaksa katsella, kun ihminen hankkii itselleen netissä tyhmän mainetta ”roskan vuoksi”, saati jos siitä syntyisi riitaa muiden kanssa. Mulle tietenkin saa nauraa niin paljon kuin huvittaa, nauru pidentää ikää! 😊 Olen säästynyt toistaiseksi rumimmilta somekommenteilta, onneksi, sillä olen aika herkkätunteinen, vaikka tietäisinkin, että rumuus on kommentoijassa, ei kohteessa… Luulen kuitenkin menneeni jo sen verran pitkälle epämukavuusalueelleni julkisuuden suhteen, että en voi palata tästä reissusta muuttumattomana, vaan mua yhä vähemmän hetkauttaa, mitä joku Matti tai Maija Meikäläinen ajattelee.

Kukapa ei haluaisi olla oikea poika, jolla on oikeat aivot?

Live-keskusteluissakin ihmisten reaktiot vaihtelevat melkein laidasta laitaan: Joko ollaan tosi iloisia ja tsempataan, tai sitten otetaan koko aiheesta puhuminen henkilökohtaisesti, aletaan puolustella, tai jopa tuohdutaan: ”Minä kyllä kierrätän kaiken, vaikkei täällä kukaan paikallinen kierrätä! Ei minun tarvitse tehdä mitään muuta, enkä tee.” Yritän aina painottaa, etten mä ketään vaadi kierrättämään tai osallistumaan talkoisiin, vaikka olenkin iloinen aina kun joku haluaa mukaan. Parasta olisi päästä vaikuttamaan natiiveihin, ja täällä asuessa se unohtuu varmasti helposti, kun turtuu ”maan tapoihin”. Paremmilla espanjantaidoilla projektini näyttäisi varmaan aika erilaiselta.

Yhtenä välineenä sanoman saattamiseksi erilaisten ihmisten ymmärrykseen olen viime päivinä miettinyt yhä enemmän vloggaamista, joka on mulle monin tavoin vierasta, vaikka olenkin av-alan koulutuksen saanut. En sulje pois ideaa, että jonain päivänä kokeilisin sitäkin, koska se näyttää tavoittavan monenlaista yleisöä. Tällä reissulla en kuitenkaan tunne omaavani resursseja aloittaa.

Kiitos medianäkyvyyden, kuten SE-lehdessä painetun pikkuartikkelin, olen saanut yhteydenottoja aivan ihanilta ihmisiltä. Tänään tapasin erään ympäristöasioissa valveutuneen ihmisen, joka kaiken kukkuraksi tarjosi meille muutamaksi vuorokaudeksi majoituspaikan. Kiitos kaikille teille projektistamme innostuneille. Tehdään yhdessä hiekkarannoille roskienkeruun lumipalloefekti!

Operaatio NikkeNakke: Päivät 4-6. Suunnittelua, chillailua ja siivoilua

Siesta on lopuillaan. Tänään on Valencian päivä - pyhäpäivä, eli paikalliset lienevät sukulaisineen syömässä jälkiruokiaan suurissa pitkissä pöydissä, lasten juostessa ympärillä. Torstaina taas koko Espanjassa pysähdytään ja suljetaan työpaikat, kun vietetään Espanjan päivää. Onneksi jotkut supermercadot ovat aamupäivän auki, jos tulee tarvetta kauppareissulle.

Torreviejalaisia etanoita ennen siestaa

Alkuloma on mennyt paikkaan tutustuessa ja paikallisille tavoille opetellessa, ja vaikka välillä levoton mieli ei jaksaisi olla paikallaan näin kauaa, niin tiedän, etten todellakaan pystyisi enää mihinkään yhden-kahden viikon lomailuihin. Se vain ei ole mun juttuni! Nyt ehdimme todella tutustua paikkoihin ja ihmisiin. Odotan innolla tulevaa sohvasurffausta: Olemme menossa viikon päästä yhden flamenco-openakin toimivan NGO-työntekijän luokse, ja muita paikkoja on etsinnässä.

Muovin saastuttama ruokasuola

Tänä aamuna kävimme kauniilla punaisella suolajärvellä siivoamassa sen aiemmin löytämämme,  lähiseudun pahimman näköisen muoviläjän. Sen raahaaminen kerralla neljässä 50 litran säkissä, yhden 30 litran säkin ja yhden lasten teltan, jonka löysimme ojasta, otti vähän hauiksille, kun ei ole autoa käytössä. Olen viivytellyt autonvuokrauksen kanssa, koska on niin paljon muunlaisia tapoja kulkea: kimppakyydit, blablacars, julkiset liikennevälineet, yms. Ja tänään sain kuulla ilouutisen: vanhempani ovat tulossa retkiautolla tänne vajaan kahden viikon päästä, jolloin pääsemme liftaamaan heidän kyydillään moneen paikkaan, kuten Madridiin ja Fuengirolaan.

Laguna salada de Torrevieja

Kaukana siintävät suolakasat

Suolajärvellä siivoillessa surullisinta on se pölyksi hajoava muovimuju, mikä on lähtöisin ohuista muovipusseista, mutta myös paksummista roskista, jotka ovat olleet paahteessa tarpeeksi kauan. Luin vähän aikaa sitten hesarista amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan kaikkialla maailmassa merisuola on jo muovin saastuttamaa. Onkohan näiltä järviltä peräisin olevasta suolasta otettu vastaavia näytteitä? Kuinka kauan elimistömme kestää tämän kaiken kemikaalikuorman, jota ravintomme on täynnä? Kuinka kauan miehet säilyttävät lisääntymiskykynsä? Muovikasoja on täällä kaikista eniten "hylätyillä" tonteilla, mutta niille emme viitsi kovin paljoa mennä, ettemme saisi poliiseja, villieläimiä tai vihaisia omistajia peräämme.

Lentokummiksi ja muuta hyväntekeväisyyttä

Koirista puheen ollen: Tänään saimme vihdoinkin kummitettavat!!! Olin ajatellut kuljettavani yhden tai kaksi koiraa Suomeen, mutta Espanjan kulkukoirat ry (jolla on Eviran maahantuontilupa), varasikin koneen loput neljä koirapaikkaa, eli saan kunnian kuljettaa neljä haukkua uuteen kotiinsa! Vielä, kun pääsisimme tutustumaan heidän tarhalleen ennen paluuta, käymään vaikka lenkittämässä osaa kaveruksista...

Lauantaina tutustuimme ihanaan suomalaiseen Ameen perheeseen, jonka kanssa kävimme katsomassa pride-tyyppistä "näkymätöntä paraatia" La Matassa. Ameet vierailivat sunnuntaina lähellä sijaitsevassa Easy Horse Care Rescue Centerissä, ja Niko tekikin sieltä viimeisimmän vloggauksensa. Heppatilalla voi tehdä vapaaehtoistyötä, ja avoimet ovet vierailijoille on joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Niko on tubettanut myös hauskan pätkän Espanjan ihmeistä "vastaiskuksi" aamulehteen videoita tekevälle espanjalaiselle Ericille. Pariskunnalla on vihreät arvot, joka lisää huomattavasti keskustelun helppoutta kanssaan, kun on tälläinen jalat maassa kulkeva idealisti.

Alla kuvasatoa viime päiviltä. Tänään teen vielä doodle-kalenterin ja yritän saada porukan kasaan talkoita varten. Seuraavan bloggauksen voisin kirjoittaa yksin lapsen kanssa reissaamisen näkökulmasta... Se kun on välillä hieman haastavaa.

Hasta luego!

Valmiina lähtöön (9.10. suolajärvelle)!

Muovia siellä täällä, kun tarkasti katsoo.

Lasinsirut eivät liene niin vaarallisia, kunhan pitää silmät auki...

Lähtötilanne 9.10. aamulla

Joku unohti viedä uikkarinsa kierrätykseen. (Suolajärvellä on uinti kielletty...)

Tehtävä suoritettu! Eikä edes ollut iso homma.

Matkalta löytyi teltta.

Päivän oudoin roska löytöpaikassaan

Jotain uimakellukepötköjen tapaista mujua, joka hajoaa käsiin.

Menneen maailman huvilan pilari?

Jaksaa, jaksaa! (Kuva: Leevi)

Ei sitä kokoajan jaksa hommia paiskia :)

Terkkuja sinne sateiseen Suomeen! <3