Operaatio NikkeNakke: Päivät 7-11. Aurinkoa, priorisointia ja uusia ystäviä

Yksi Lago Jardinin lukuisista suihkulähteistä

Pienen lapsen kanssa yksin matkailusta

Päätin jo ekalla viikolla jäädä tänne Lago Jardiniin, Torreviejaan, suunniteltua pidemmäksi ajaksi, ihan käytännön helpotukseksi, jossa olennaisinta on tietenkin arjen haasteellisuus yksin pienen lapsen kanssa minibudjetilla matkatessa. Vaikka nykyisestä asunnosta tulee enemmän laskua kuin sohvasurffauksesta tai muista edullisista tavoista asua (AirBnb, talovahtina toimiminen jne.) niin sellaisten etsiminen ja jatkuva paikasta toiseen muuttaminen vieraassa maassa tuottaisi mulle nyt liikaa stressiä. (Yksinmatkustajan olisi helpompi löytää sopiva sohvannurkka. Toisaalta nyt tutustun varmasti aivan erilaisiin ihmisiin, kuin yksin.) Ja mitä kauemmin Torreviejan seuduilla aikaani olen viettänyt, sitä kodikkaammalta täällä tuntuu. - Tunnelma on kaikin puolin erittäin mukava, ainakin tähän aikaan vuodesta. Paikalliset suhtautuvat meihin ystävällisesti lähes aina. Olen varma, että tulen näille seuduille vielä uudestaan.

Viime päivinä olen kuunnellut edelleen paljon lapseni toiveita, ja valitettavasti hänen intonsa kerätä roskia on hieman laantunut. Olemme silti kävelleet paljon, ehkä lähes liikaakin voimiimme nähden. Olemme tutkineet ympäristöä, jutelleet roskaamisongelmasta, miettineet, mistä roskia kannattaa kerätä ja mistä ei, sekä etsineet ihmisiä, jotka haluaisivat osallistua talkoisiin. Niihin paikkoihin, jotka oikeasti vaatisivat siivousta, tarvitsisimme auton, ja mun budjettini ei nyt anna myöten sen vuokraamiseksi. No, eihän tätä voinut tietää, ennen kuin saapui itse asian toteamaan.

Millähän nämä roskat onkisi keskustan rannoilta jokaisen kivenlohkareen välistä?

"Museot eivät halua meitä, yhyy"

 

Meillä on ollut surkea onni museoiden kanssa. Vaikka olemme jo tottuneet odotteluun ja mañana-meininkiin, niin on jotenkin turhauttavaa, kun jo kolme museoreissua on epäonnistunut, ja niihin on kulunut ihan kiitettävästi aikaa ja kengänpohjia. Ensin päätimme vierailla luonnontieteellisessä museossa, jonka esitteen löysimme edellisestä asunnosta. No… sitähän ei ole olemassakaan, eikä millään löytämälläni nettisivulla kerrota, ettei ole. Se on toiminut ainakin vuosina 2010 ja 2011. Se siitä. 

Sitten päätimme mennä kelluviin museoihin, eli sukellusveneeseen ja toiseen vanhaan alukseen Torreviejan sataman laidalla, espanjaksi Museos Flotantes. Sinnekin oli pienen kanssa riittävän pitkä kävelymatka. Alusten pitäisi olla auki keskiviikosta sunnuntaihin, mutta paikalta löytyi vain suljettu portti, kourallinen kiukkuisia turisteja ja vanha kalastaja, joka toisteli jotain lausetta, josta ymmärsin vain ”sabado y domingo” (lauantai ja sunnuntai). Ilmeisesti syy oli se, että oli Espanjan kansallispäivän aatto. Seuraavaksi suuntasimme ensimmäistä kertaa turisti-infoon, jotta emme enää erehtyisi.

Museos Flotantesin suljetut portit keskiviikkona, kansallispäivän aattona.

Museos Flotantes, Torreviejan satama

Turisti-infosta saimme mukaamme nähtävyyksien aukioloajoista koostetun A4-arkin, johon oli käsin korjailtu aikoja. En luota paperiin pätkääkään, saatikka virkailijan sanaan. Hän nimittäin kertoili selvällä englannilla, että ”huomenna on kansallispäivä, jolloin muut museot ovat kiinni, mutta suola- ja merenkulkumuseo on auki!” Suhtauduin epäilevästi, mutta kävin silti tarkistamassa asian seuraavana päivänä: KIINNI. Onneksi tajusin varoittaa lasta, sillä kyllä häntä alkoi jo pikkuisen harmittaa tämä touhu. Virkailija väitti myös kelluvien museoiden olevan kansallispäivän jälkeisenä perjantaina auki, mutta tässä kohtaa luotin enemmän kalastajaan kuin viralliseen tietoon, enkä mennyt katsomaan. Viidakkorumpuun luottaminen tuntuu olevan Espanjassa muutoinkin järkevintä tämän tyyppisissä asioissa.

Tänään lauantaina kävimme vihdoin suolamuseossa, joka pienuudestaan huolimatta yllätti hienoudellaan, kiinnostavuudellaan ja ilmaisella sisäänpääsyllään. Museossa oli runsaasti tarkkoja, tarinallisia pienoismalleja, historiallisia merenkulun ja kaupankäynnin esineitä ja muun muassa todella kauniita suolasta tehtyjä koristeita, joista tuli mieleen Lumikuningattaren maailma. Sinne tekisi mieli mennä uudestaankin. Huomenna toivottavasti ehdimme kelluviin museoihin, jos heräämme tarpeeksi ajoissa.

No ollaan sitten auringossa :)

Lapseni on nauttinut selvästi eniten uima-altaalla sukeltelusta. Hänhän oppi uimaan kunnolla aivan kesän lopussa, ja viihtyisi altaalla aamusta iltaan. Valitettavasti kloorivettä on jatkuvasti mennyt myös väärään kurkkuun ja vatsaan, joten nyt joudumme pitämään taukoa allasalueella makoilusta, ettei poika tulisi enempää kipeäksi. Onneksi Torreviejan mikroilmasto on ainutlaatuisen terveyttä edistävä suolajärviensä vuoksi, WHO onkin luokitellut Torreviejan ja sen lähialueet yhdeksi maailman terveellisimmistä ilmastoalueista! Se saattaa olla suotuisa hengitys-, iho- ja nivelongelmille. Itse tehostan vaikutusta nivelilleni syömällä samalla kuurin hevoskastanjaa, jolla parantui taannoin polvirustovammani, johon leikkaustakin ehdotettiin. Vaikka apteekista saisi ilman reseptiä lähes mitä tahansa lääkkeitä, olen toistaiseksi tarvinnut vain homeopatiaa ja luontaislääkkeitä, joihin henkilökunnalla on mahtava asiantuntemus! Kyllä tulee ikävä Suomessa tätä kaikkea, ja hintoja…

Parina ekana iltana ehdimme altaalle vasta kuutamouinnille...

Kävimme myös Torreviejan pienillä Sevillanas-tanssia esittelevillä Ferioilla, jotka oli jostain syystä siirretty keväältä lokakuulle. Siellä sattuikin torstaina olemaan lasten päivä, ja ihanan rauhallista juuri ennen siestaa. Lavalla oli jokin Mimi ja Kuku -tyyppinen kaksikko. Lapseni sai valita kaksi laitetta, joihin pääsi. Toisessa hän sai juosta ja kiipeillä mielin määrin flamencovaatteisten pikkutyttöjen kanssa kilpaa, toinen oli törmäilyautot, jossa oikeasti törmäillään, toisin kuin Suomessa, missä törmäilyautoilla törmäily on, tietenkin, kiellettyä… Lasten tanssiesitystä olisi ollut mahtavaa saada seurata, mutta emme jaksaneet jäädä paahteeseen ottamaan selvää, oliko sellaista luvassa, vaikka lapsille jaettiin katsomossa limsaa virvoitukseksi.

Törmäilyautoissa valvoja näyttää mallia, miten ajetaan päin. Alun kauhistuneisuuden jälkeen Leevikin uskalsi tehdä perässä!

Vastaan tuli vaippahousuisia flamencotyttöjä, joilla oli korvikset, meikit ja korkokengät...

Uusia ystäviä ja leikkikavereita

 

Torreviejan suomalaiset ovat ihanan yhteisöllisiä. Piirit ovat pienet, mutta en ole lyhyen vierailuni aikana törmännyt kyräilyyn tai muuhun sellaiseen. Keskiviikkoisin Los Balconesin leikkipuistossa kokoontuvat lapsiperheet: voi sitä onnea, kun poikani pääsi pelaamaan jalkapalloa upouudessa Messi-paidassaan ja FCB-lippiksessään, vaikkei ymmärrä säännöistä tuon taivaallista! Suomalaiset isät ja yksi äiti pelasivat leikkimielisesti lapsia vastaan ja tunnelma oli hellyyttävän mukava. Perjantaina olisi ollut äitien ilta, jonka jätin kuitenkin väliin tällä kertaa. Sen sijaan olimme koko päivän uuden ystäväperheemme kanssa. Ensin kävimme kolmistaan uuden ystäväni kanssa Torren perjantaisilla Mercadillolla, markkinoilla, jossa myydään hedelmiä, vihanneksia ja kaikkea mahdollista, muun muassa edullisia, espanjalaisia laatukenkiä, joita oli tuotu myyntiin myös aivan läheltä, Elchen kenkätehtaalta. Iltapäivällä pääsin pyöräilemään hänen miehensä kanssa pitkin upeita rantoja Torreviejan eteläpuolella ja lapseni sai leikkiä ikäistensä kanssa. Kaiken lisäksi tuntuu, kuin olisimme tunteneet jo kauemmin kuin nämä muutamat päivät.

Espanjaa olen puhunut vähemmän kuin viimeksi, mutta en jaksa ottaa siitäkään stressiä. Onneksi pääsemme tiistaina yöksi erään nuoren espanjalaisnaisen luokse, ja näillä näkymin katsomaan myös flamencotuntia. Viime reissulla, kun yritin väkisin tutustua espanjalaisiin, tunsin itseni vain päivä päivältä yksinäisemmäksi. Hiljaa hyvää tulee! Ja onneksi täällä ei olla niin ärsyyntyneitä turisteihin, kuin joillain seuduilla. Torreviejassahan melkein puolet virallisista asukkaista on syntynyt muualla kuin Espanjassa. Kaikki näyttävät elävän sulassa sovussa, ainakin meidän valveillaoloaikoinamme. Luulen kuitenkin, että jos voisin valita asumisen Espanjassa, ja mulla olisi auto, muuttaisin pienempään kylään johonkin lähiseuduille, jotta mun olisi pakko puhua espanjaa ja päästä sisään kulttuuriin. (Ja hinnat olisivat edullisempia.) En usko, että tuntisin oloani koskaan oikeasti, syvemmällä tasolla kotoisaksi, jos en alkaisi puhua Espanjaa ja tutustuisi alkuperäisespanjalaisiin.

Roskat herättävät tunteita

 

Vaikka olen törmännyt yllättävän positiiviseen vastaanottoon projektistamme, niin myös toisenlaiset reaktiot ovat tulleet tutuiksi. Pari vakiomarisijaa on jo facebookissa pahoittanut mielensä roskienkeruusta tai operaation joukkorahoituskokeilun mainostamisesta, mutta vaikeinta on suhtautua ihmisiin, jotka eivät jaksa/halua/osaa lukea (tai edes selata kuvia) aiheesta, vaan kommentoivat tyyliin ”Roskia keräämään Espanjaan, hulluinta mitä olen koskaan kuullut” tai ”Eihän Espanjassa ole mitään roskia”. Olen päätynyt poistamaan tälläiset kommentit somesta, koska niitä on ollut onneksi vain pari, eikä siitä ole ollut mulle liikaa vaivaa. En myöskään jaksa katsella, kun ihminen hankkii itselleen netissä tyhmän mainetta ”roskan vuoksi”, saati jos siitä syntyisi riitaa muiden kanssa. Mulle tietenkin saa nauraa niin paljon kuin huvittaa, nauru pidentää ikää! 😊 Olen säästynyt toistaiseksi rumimmilta somekommenteilta, onneksi, sillä olen aika herkkätunteinen, vaikka tietäisinkin, että rumuus on kommentoijassa, ei kohteessa… Luulen kuitenkin menneeni jo sen verran pitkälle epämukavuusalueelleni julkisuuden suhteen, että en voi palata tästä reissusta muuttumattomana, vaan mua yhä vähemmän hetkauttaa, mitä joku Matti tai Maija Meikäläinen ajattelee.

Kukapa ei haluaisi olla oikea poika, jolla on oikeat aivot?

Live-keskusteluissakin ihmisten reaktiot vaihtelevat melkein laidasta laitaan: Joko ollaan tosi iloisia ja tsempataan, tai sitten otetaan koko aiheesta puhuminen henkilökohtaisesti, aletaan puolustella, tai jopa tuohdutaan: ”Minä kyllä kierrätän kaiken, vaikkei täällä kukaan paikallinen kierrätä! Ei minun tarvitse tehdä mitään muuta, enkä tee.” Yritän aina painottaa, etten mä ketään vaadi kierrättämään tai osallistumaan talkoisiin, vaikka olenkin iloinen aina kun joku haluaa mukaan. Parasta olisi päästä vaikuttamaan natiiveihin, ja täällä asuessa se unohtuu varmasti helposti, kun turtuu ”maan tapoihin”. Paremmilla espanjantaidoilla projektini näyttäisi varmaan aika erilaiselta.

Yhtenä välineenä sanoman saattamiseksi erilaisten ihmisten ymmärrykseen olen viime päivinä miettinyt yhä enemmän vloggaamista, joka on mulle monin tavoin vierasta, vaikka olenkin av-alan koulutuksen saanut. En sulje pois ideaa, että jonain päivänä kokeilisin sitäkin, koska se näyttää tavoittavan monenlaista yleisöä. Tällä reissulla en kuitenkaan tunne omaavani resursseja aloittaa.

Kiitos medianäkyvyyden, kuten SE-lehdessä painetun pikkuartikkelin, olen saanut yhteydenottoja aivan ihanilta ihmisiltä. Tänään tapasin erään ympäristöasioissa valveutuneen ihmisen, joka kaiken kukkuraksi tarjosi meille muutamaksi vuorokaudeksi majoituspaikan. Kiitos kaikille teille projektistamme innostuneille. Tehdään yhdessä hiekkarannoille roskienkeruun lumipalloefekti!