Unelmieni elämä on tässä

Olin eilen kuuntelemassa Arman Alizadia Keski-uudenmaan yrittäjien tapahtumassa. Kuten medioissakin, Arman painotti sitä, että Suomi on utopia, sellainen paratiisi jota ei muualla ole. On toki muutamia muitakin maanpäällisiä paratiiseja, lähinnä Euroopassa. Länsimaita ei voi edes mitenkään verrata suureen osaa maailmaa. Olemme etuoikeutettuja ihmisiä, ja toivon että jonain päivänä täällä tajuttaisiin, että niin kuuluisi olla kaikkien muidenkin.

Jostain syystä muistin Armanin puhuessa, mistä olen tullut. Oli aika, ja se oli verrattuna tähänastiseen elämääni aika pitkä, jolloin vihasin ja pelkäsin kaikkea. Itsetuntoni oli olematon, jouduin elämään jatkuvassa väkivallan pelossa, enkä olisi koskaan kuvitellut voivani tehdä sellaisia asioita mitä nyt teen. Jouduin esittämään mukana näytelmässä, johon en koskaan ollut halunnut. Inhoni auktoriteettejä kohtaan syveni kouluaikanani aivan valtavaksi. Rämmin vain eteenpäin pääsemättä kunnolla jaloilleni. Koin olevani täysi nolla. Olin masentunut hyvin suuren osan elämästäni.

Nyt olen virallisesti työtön, mutta elämäni on ihanan työteliästä ja tulevaisuuteni täynnä suuria suunnitelmia: antamisen iloa, ikimuistoisia seikkailuja, onnea ja nautintoa. Olen käytännössä yksinhuoltaja, mutta minulla on mahtavia ihmisiä ympärilläni. Olin kuusi vuotta välit katkenneina vanhempiini, mutta ne ovat parantuneet, joka on todellinen ihme. Olen joutunut kamppailemaan elämässäni aivan uskomattomien asioiden kanssa, joista en voi kaikista tässä vielä kirjoittaakaan, mutta uskon elämään. Olen käynyt pohjalla, mutten ole luovuttanut. Mielialani on yleensä hyvä. Nautin asioista, joita teen. Olen erityisherkkä, ja vaikka se tekee elämästä hieman haastavaa, olen todella kiitollinen siitä.

Olen varaton ja veloissani, mutta minulla on runsain mitoin aikaa, kallista aikaa josta monet ovat valmiita maksamaan terveytensä, ostamalla sitä tuhlaamalla sitä. He tekevät työtä, jota inhoavat, jotta saisivat rahaa, koska pelkäävät hypätä oravanpyörästä. Rahalla he ostavat aikaa ja hyödytöntä tavaraa. Ja yrittävät parantaa tuhoja, joita inho ja pelko saa aikaan. Minulla on aikaa, mutta en tuhlaa sitä. Teen asioita, joita haluan, jotka hyödyttävät muita, ja jotka sopivat arvoilleni. Asun talossa, jollaisesta monet oravanpyörässänsä vain unelmoivat. Uskon yhteisöllisyyteen.

Saan asua yhteiskunnassa, jossa heikoista pidetään huolta ja jossa rikkaat heittävät (roskiin ja) hyväntekeväisyyteen herkullista, myyntikelpoista ruokaa ja koskematonta tavaraa. Voin kävellä kaduilla illalla pelkäämättä mitään. Voin päästää lapseni toisinaan silmistäni ilman pelkoa siitä, että hänet siepataan. Voin suunnitella elämääni ja tehdä asioita, joita haluan, vaikkei niitä olekaan aina tehty kovin helpoiksi toteuttaa. Voin olla kiitollinen, vaikka byrokratiassa olisikin paljon parannettavaa.

Minulla on vankka usko tulevaisuuteen, eikä se tullut yhdessä yössä. Olen opetellut positiiviseksi ja kiitolliseksi. Olen opetellut olemaan itselleni hyvä, itse oma äitini. Olen hoivannut sisäistä lastani, hankkinut henkistä ravintoa. Olen opetellut luottamaan itseeni, elämään ja toisiin ihmisiin. Muistan ajan, kun en luottanut keneenkään. Jatkuva elämän opiskelu on muuttanut minua. Asenteeni on yhä avoimempi ja optimistisempi, vaikka haluankin usein sulkeutua omaan rauhaani. Minun ei tarvitse esittää mitään kenellekään.

Minulla on ihana lapsi! Teen asioita, joihin en joskus oikeasti uskonut koskaan pystyväni. Nautin elämästä, enkä tuhlaa sitä. Se ei valu enää edes kurkusta alas. Yllätän itseni yhä uudelleen. Olen antanut anteeksi ja saanut täysin mitoin hyvitystä menneistä kaltoinkohteluista. Olen jopa saanut näköni takaisin, 35-vuotislahjaksi!

Jos siis unelmistani monta on jo tullut toteen, tai itseasiassa myös valtavasti asioita joita ihailin, mutta joista en edes uskaltanut omalla kohdallani unelmoida, niin mikseivät tulisi toteen loputkin? Tottakai ne tulevat, muodossa tai toisessa, kun vaan jaksan uskoa niihin! Tulevaisuuteni tulee olemaan sellainen, jollaisesta en nyt edes osaa unelmoidakaan, tiedän sen. En tarvitse yliopistoja sitä minulle todistamaan. Elementtini on vesi, ja vesi virtaa, kuohuu, lepää ja pisaroi.

Joskus masentuneena teininä haaveilin siitä, että joku poika joskus jättäisi minut - halusin kokea sen, mistä kaikissa nyyhkybiiseissä kerrotaan: silloin ainakin tietäisin kokeneeni rakkauden, että joku olisi joskus rakastanut minua edes hetken. Luulin, että rakkauteen liittyy aina kipu. Ehdin kyllä ihan kiitettävästi toteuttaa uskomustani puolin ja toisin, kunnes havahduin. Onneksi uskomuksiaan pystyy muuttamaan. Olen huomannut sen oman viisivuotiaan poikani kohdalla hyvin konkreettisesti: rohkaiseminen palkitsee!

Kuljetaan yhdessä kohti unelmiemme elämää elämällä sitä, nauttimalla täysin rinnoin ja olemalla kiitollisia!!! <3

Kesä, museot ja Tuusulaviikko

Jos et vielä ole keksinyt tekemistä ensi viikonlopuksi, poikkeapa Tuusulanjärvelle: Tee kuten veljeni, joka matkusti sinne junalla, mutta juoksi takaisin Helsinkiin. Tai jos laiskottaa, ota pyörä mukaan ja pyöräile järven ympäri! Järven itäpuoli on täynnänsä ihastuttavia museoita, taidetaloja ja kahviloita. Seudun luonto on kauneimmillaan ja nyt on muutenkin paras aika lähteä tutustumaan Keski-Uudellemaalle, sillä 15.7.-23.7. vietetään Tuusula-viikkoa tapahtumineen ja kesäillan konsertteineen. Lauantaina 22.7. on Tuusula-päivä, jolloin kaikkiin museoihin on vapaa pääsy: Tuusulan museon kohteet ovat Halosenniemi, Taiteilijakoti Erkkola, Taidekeskus Kasarmi, Aleksis Kiven kuolinmökki ja Kotiseutumuseo Klaavola. Muita Tuusulanjärven nähtävyyksiä on mm. Ahola, Sibeliuksen koti Ainola, Ilmatorjuntamuseo, Järvenpään taidemuseo, Lottamuseo, Taidekeskus Kasarmi, Villa Cooper ja Krapin paja. Seuraavassa kerron muutamasta mielenkiintoisista kohteesta.

Kellokosken sairaalamuseo

Kävimme tänään ystäväni kanssa tutustumassa Kellokosken sairaalamuseoon Tuusula-viikon avoimissa ovissa. Kellokoski sijaitsee Tuusulan pohjoisosassa. Sinne pääsee parhaiten autolla, mutta myös linja-autolla. Saavuimme vahingossa suoraan pienen museon opastuskierrokselle. Opastus oli erinomainen: selkeä, ytimekäs ja tunteita herättävä. Mielisairaalamiljöö ja oikeasti käytössä olleet kauhuleffamaiset esineet nostattivat ihon kananlihalle. Onneksi lopuksi kuulimme myös liikuntaterapian ja muiden nykyaikaisempien hoitomuotojen ilahduttavan hyvistä tuloksista pariin "toivottomaan" tapaukseen.

Kellokosken Sairaalamuseo

Pakkopaitoja

Lobotomia-välineet, puristusvöiden soljet ja sähköshokkilaite puistattivat, mutta en pysty kuvittelemaankaan miltä tuntui edellispäivänä museossa vierailleesta naisesta, joka oli kuulemma ollut paikalla viimeisessä Kellokoskella suoritetussa lobotomia-"hoidossa". Prinsessa-elokuvan nähneenä ja Veronika päättää kuolla -kirjan lukeneena tunsin huojennusta, kun astelin ulos vanhan rakennuksen ovista.

Lobotomiakokeiluissa käytettyä välineistöä

Kellokosken Prinsessan Anna Lappalaisen elämän muistelu hymyilytti taas. Esillä oli mm. kaksi hänen kirjomaansa ja työntekijöille lahjoittamaansa taulua ja "shekkejä", joita hän haki pankista antaakseen kohtaamilleen vähäosaisille. Loput Prinsessan taideteoksista ovat lainassa Oulussa ITE-näyttelyssä, joka on avoinna 27.8.2017 asti. Oi että olisin halunnut tavata tämän hurmaavaa elämää viettäneen naisen, joka sai lopulta koko kylän mukaan satunsa todeksi elämiseen!

Pari vuotta sitten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti suunnitelmansa Kellokosken sairaalan sulkemisesta vuoden 2019 tienoilla. Facebookin Pelastetaan Kellokosken sairaala -ryhmässä on tällä hetkellä lähes 2500 jäsentä, vaikka on epätodennäköistä, että suunnitelmia muutettaisiin. Vaikka sairaalan menneisyyteen kuuluu paljon julmuuttakin, kuten varmaan suurimman osan mielisairaaloista, välittyy siitä nykyään hyvä tunnelma. On sääli, että sadat ihmiset menettävät työpaikkansa ja potilaat nostalgisen laitoksen kauniine puutarhoineen, juuri remontoituine sairaalakouluineen ja tuhansine tarinoineen. Yle Areenalla on toistaiseksi katsottavissa vuoden alussa ilmestynyt dokumentti Hulluus kylässä, joka kertoo Kellokosken sairaalan 101:sta vuodesta. Tässä YLE:n uutisartikkeli museosta. Kellokosken sairaalamuseo on auki tämän viikon loppuun asti ja ensi viikolla ryhmille erillisestä tilauksesta. Museoon on vapaa pääsy.

Potilaiden tekemiä tuotteita myynnissä museokaupassa

Museon läheisyydessä, Kellokosken ruukkialueella toimii maineikas kahvilaravintola Kinuskilla, johon kannattaa kuulemma poiketa esimerkiksi lauantaibrunssille.

Tuusulan Työläiskotimuseo ja Prijuutti

 

Viime lauantaina kävin parin viisivuotiaan miehenalun kanssa katsastamassa, mitä kuuluu Prijuutille, historialliselle puurakennukselle vuodelta 1855-1856, joka on toiminut kauppana, sekä sittemmin kesäsiirtolana ja lastenkodin kesäpaikkana. "Rakennuksen kunto on huono, mutta korjauskelpoinen", kerrotaan Tuusulan kunnan sivuilla. Talo oli kyllä aika karmeassa kunnossa, mutta Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys TATSI ry ja Kierrätystehdas ry ovat päättäneet yrittää alkaa kunnostamaan sitä. Hatun nosto heidän väelleen! Olen nähnyt Tuusulanjärven ympäristössä muitakin vanhoja hienoja rakennuksia, joiden arvoa eivät omistajat tunnu tajuavan, tai eivät vain löydä resursseja perinpohjaiseen kunnostamiseen.

Tuusulan työläiskotimuseon sepän paja

Sitten suuntasimme työnäytöspäivään Tuusulan työläiskotimuseolle rinteeseen kirkkoa vastapäätä. Sisäänpääsymaksu oli vain 2e, lapset pääsivät ilmaiseksi. Valitettavasti museon nettisivuilla ei kuitenkaan mainittu, ettei heillä käy pankkikortti. Onneksi viereisen Gustavelundin hotellin vastaanottovirkailija pelasti päivämme höyläämällä pankkikorttiani, niin pääsimme koko joukko sisälle ja saimme vielä letutkin masun täytteeksi. Museo oli herttaisen kotikutoinen ja juuri sopivan kokoinen pienten lasten kanssa läpikäytäväksi. Seppä takoi pojille onnen amuletit ja kehrääjäemäntä näytti miten värttinää käytetään, ja teki viikset lampaanvillasta. Mukaan lähti myös varapäreet molempien äideille pahan päivän varalle...

Lottamuseo

 

Viime viikolla vierailin Lottamuseossa poikani kanssa. Se oli vaikuttava paikka ja haluan ehdottomasti käydä siellä uudestaan heti kun mahdollista. Ensin söimme lottakanttiinissa maittavan lounaan, johon kuului itse tehtyjä kasvispihvejä. Museon hinnat olivat edulliset, työttömältä sisäänpääsy oli vain yhden euron. Lottanäyttely on mukavasti rakennettu, eikä sodan kauhuilla ole revitelty, muttei niitä ole mitenkään romantisoitukaan. Lapset on otettu huomioon mm. eri pelejen avulla. Myös lukuisat Soita Lotalle -tarinapuhelimet kiinnostivat pientä vierailijaa. Piharakennuksessa on uusi evakkonäyttely, jossa lapsi saa painaa napista junan käyntiin. Pihan leikkimökki on ulkoa katsottuna kuin museorakennuksen pienoismalli ja puutarha on kaunis yrttipenkkeineen ja maisemineen Tuusulanjärvelle.

Lottamuseo

Lottakanttiinin antimia

Lottamuseon pihamaata

Lottamuseon pihamaata

Isoäitini ja isotätini olivat lottia, toinen toimi rintamalla. Äitini perhe saapui evakkona Suomeen Karjalasta. Siksikin museovisiitti herätti ajatuksia ja tunteita. Päällimmäisenä vierailusta jäi mieleen kaiuttimen kautta välittynyt tietoisku: Nuorimmat lotat olivat vain 8-vuotiaita! 8-16-vuotiaita Pikkulottia oli yhteensä 50 000. He muun muassa hoitivat lastenkodin lapsia ja toimivat muonitusjaostossa. Museossa oli myös Jan Ijäksen ohjaama elokuva Hylky pakolaisveneiden hautausmaasta Lampedusan saarella. Se oli hieno linkki nykyaikaan ja haluaisinkin katsoa elokuvan joskus kokonaan. Elokuvassa kerrotaan, että Benetton oli halunnut käyttää kuvia menehtyneiden seasta löytyneistä rojuista tuotteissaan saamatta siihen lupaa. Miten härskiä!

Svengaava museoretki Warkauteen

Jos Tuusula on turhan kaukana, ehkä haluaisit poiketa Varkaudessa? Toissapäivänä tein pienen visiitin Mekaanisen Musiikin Museoon. Seurueessamme oli kolme 3-5 vuotiasta lasta ja heillekin eriskummallisten musiikkikoneiden talo, jossa saa liikkua vain opastetulla kierroksella, oli selvästi mieleen. Museon on perustanut saksalainen Jürgen Kempf ja vieraita vastaanottamassa ovat myös Chili-koira ja Iivo-papukaija. Jürgen, poikansa Pawel sekä muu museon henkilökunta sai vieraan tuntemaan olonsa tervetulleeksi, eikä lipun kallis hinta harmittanut erikoisen retken läpikuljettuaan. Pawelin hauska huumori ja lennokkaat tarinat naurattivat ja yllättivät. Tässä on paikka niille, jotka haluavat täysin uniikin museoelämyksen. Ja museokortillahan säästää pitkän pennin.

Mekaanisen Musiikin Museossa pääsee maistamaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten klubien tunnelmaa menneiltä vuosikymmeniltä.

MINÄ NÄEN ja olen ikionnellinen (eli 1,5 kk leikkauksesta)

Istuin eilen illalla vanhassa tutussa rantasaunassa Saimaan rannalla ja tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, niin kauan kuin muistan, näkeväni ikkunasta ulos, ja ihan vastarannalle saakka terävästi. Paikka oli saattanut ennen olla jopa hieman pelottava, kun ei oven taakse mahdollisesti tulevaa hahmoa voinut identifioida näön perusteella ollenkaan. Uidessa en yleensä käyttänyt laseja, etteivät ne hukkuisi. Jos laitoin saunaan piilarit, ne kuivuivat tarttuen kiinni silmiin.

On siis kulunut puoli toista kuukautta silmäleikkauksesta ja olen erittäin tyytyväinen. Operaatio hyppäsi reippaasti TOP 5 - "parhaihin tekoihini ikinä" (joihin kuuluu mm. kuukupin ostaminen aikoinaan). Ensimmäiset pari viikkoa silmäni kuivuivat rankasti, mutta se ei sinänsä vaikeittanut arkeani mitenkään olennaisesti. Rahaa kului silmätippoihin runsaasti, ja kirjoitankin niistä vielä erillisen postauksen, koska tököttejä on tarjolla hyllykaupalla erilaisia, enkä alussa tajunnut ollenkaan mitä sontaa silmiini työnsin.

Ensimmäinen viikko

Ensimmäiset päivät silmäni olivat todella roskantunteiset ja ymmärsin lukemani perusteella tunteen johtuvan leikkausarpeen muodostuvien ylimääräisten solujen irtoilusta. Kostutinkin silmiä paljon enemmän kuin oli opastettu (ohjeissa sanottiin, että em. oireet kestävät muutaman tunnin leikkauksesta), ja edelleen kostutan niitä useimmiten monia kertoja päivässä, vaikka joskus saatan pärjätä lähes pelkillä aamu- ja iltatipoilla. Kuudentena päivänä tekstasin kirurgille, koska vasen silmäni oli aika ärtynyt ja kuiva ja näön tarkkuuskaan ei tuntunut enää niin hyvältä kuin alussa. Muut eivät huomanneet silmieni ulkonäössä mitään erikoista. Kirurgi ohjeisti jatkamaan antibioottitipan käyttöä muutamalla päivällä ja kostuttamaan ahkerasti. Oireeni johtuivat luultavasti kuivumisesta.

Seuraavana päivänä tajusin tunkeneeni silmiini viikon ajan mineraaliöljyä, ja kun lopetin minulle määrättyjen päivätippojen käytön vaihtamalla ne Vogelin tippoihin ja lääkärin määräämiin geelitippoihin, oireet hävisivät. Ärtymys poistui melko nopeasti ja kuivuusoireetkin vähenivät lääkekuurin lopetettuani. Näen edelleen kuivimpina päivänä peilistä, kuinka silmän pinta on epätasainen. Uskon tilanteen kuitenkin parantuvan ajan kanssa, kuten minulle on vakuuteltu.

En suojannut silmiäni kuin muutamana yönä. Noin viikon päästä leikkauksesta heräsin keskellä yötä siihen, mitä olin eniten pelännyt: hieroin silmiäni voimakkaasti. En saanut enää unta, kun pelkäsin leikkausläpän liikkuneen, vaikka näin aivan normaalisti, eikä peilissäkään näkynyt mitään erikoista.

Jälkitarkastus

26.6.2017 kävin jälkitarkastuksessa kirurgillani Anssi Poussulla Tampereen Silmäasemalla (kun oli kulunut 26 vuorokautta leikkauksesta). Silmiäni mittailtiin taas monin eri tavoin ja tehtiin näöntarkastus. Kirurgi kertoi kaiken menneen niin kuin pitikin, ja näköni olevan nyt täysin odotettu. Täyttäisin kuulemma täydellisesti rekka- ja kuorma-auton ammattiajovaatimukset, toiseen niistä näen jopa neljä riviä minimitasoa paremmin. Kyynelnesteen tuotantonikin on normaalia, mutta kuivasilmäisyyden oireiden pitäisi väistyä muutamassa kuukaudessa. Sain pyydettäessä mukaani silmien värilliset kartat mittaustulosten kera, joista en tietenkään ymmärrä mitään ilman asiantuntijaa.

Sivuoireet ja muut havaintoni

Kuivasilmäisyyden lisäksi leikkauksen sivuoireina olivat mm. tähti-ilmiö (sitä kutsutaan kai starbust:iksi), eli autojen etuvalot näyttivät muutaman viikon ajan pitkäsakaraisilta ohuilta tähdiltä. Se ei millään tavalla häirinnyt tai häikäissyt tai peittänyt näkymää, mietin vain kokoajan, olinko aina nähnyt niin. Nythän kiinnitin huomiota kaikkeen näkemääni aivan eri tarkkuudella.

Silmien ja kasvojen lihaksista johtuneet päänsäryt ovat vähentyneet selvästi. Ne ovat saattaneet johtua siitä, että hajataittoa oli laseissani korjattu liikaa (sitä minulla oli aavistus). Silmäni olivat ensimmäisillä viikoilla joskus iltaisin niin väsyneet, että oli pakko vaan käydä pitkäkseen ja sulkea silmät. Nyt en enää huomaa eroa väsyneenä, paitsi silloin jos olen ajanut pitkään autoa. (Autolla ajaessa muuten silmäluomien päälle ruiskutettavat "tipat" ovat aivan must! Itselläni on siihen tarkoitukseen optikolla myytävää tyrniöljyä sisältävää nestettä, siitä lisää eri postauksessa.)

Piilokarsastuksen (joka minulla on siis ollut tietämättäni, ja johon ei voi leikkauksella vaikuttaa) olen nyt huomannut väsyneenä selvästi, etenkin ensimmäisinä viikkoina, mutta vain koska olen nyt tietoinen siitä. Itse olen huomannut, että alle viiden cm päähän en enää näe niin hyvin kuin ennen leikkausta, mutta kenelläpä olisi tarvetta katsella parin sentin päähän tarkasti...

Auringon valo ei häikäise yhtään enempää kuin ennenkään piilareita käyttäessäni. Silmälaseissa se ärsytti kovastikin. Käytän lähes aina aurinkolaseja kesällä, kaikista halvimpia ce-merkittyjä laseja mitä marketeista löytyy (koska olen mestari hukkaamaan, unohtelemaan, tiputtelemaan ja rikkomaan niitä. Silmäsairaalasta sai kyllä jonkin ale-kupongin mukaansa uusien arskojen ostoon.)

Nyt silmien kuivuminen on siis joinain päivinä jopa leikkausta edeltävällä tasolla, sillä erotuksella, etten piilareiden kanssa ollut jaksanut käyttää tippoja, eli olin pahentanut ongelmaa toiminnallani koko ajan. Olen lisäksi syönyt tyrnikapseleita, aloitin viikkoa ennen leikkausta ja jatkan niin kauan kuin siltä tuntuu. Silloin kun silmäni ovat olleet erityisen kuivat, olen huomannut unohtaneeni pariin päivään syödä tyrniöljyä, liekö sitten sattumaa vai ei.

Jos siis näkösi on erittäin huono, harkitset tosissasi leikkausta, ja sinulla on siihen mahdollisuus, en voi muuta kuin suositella FEMTO LASIK:ia. Olen siinä käsityksessä, että SMILE:n riskit ja toipumisaika ovat sitä suuremmat, mitä suurempi taittovirhe silmissä on. Kannattaa myös miettiä tarkkaan kenelle kirurgille menee, ja haluaako mennä hyvämaineiseen sairaalaan vai hyvämaineiselle kirurgille. Itse menin kirurgi edellä ja olen erittäin tyytyväinen, mutta muuten ehkä suosittelisin jotain muuta kuin Silmäasemaa kaikkien kohtaamieni kommervenkkien jälkeen. Niistä voit lukea aikaisemmasta, seikkaperäisestä postauksestani täältä.

Silmäni näyttötyöskentelyn ja suolavesitippojen jälkeen *au naturel*.

MINÄ NÄEN! (eli tuntojani ensimmäiset viisi päivää laserleikkauksesta)

Yksi pitkäaikaisista unelmistani on nyt toteutunut: Minulle tehtiin kuun vaihteessa laserleikkaus molempiin silmiin ja pääsin eroon paksuista silmälaseista, joita olin kantanut mukanani 6-7-vuotiaasta asti. Nykyiset lasini olivat teholtaan noin -7 ja niissä hajataittoa oli kuulemma ylikorjattu, ei siis ihme, etten oikein pitänyt niistä. Tuntui mahtavalta antaa nuo viimeisetkin kakkulat opiskelijoiden hyväntekeväisyyskeräykseen.

Kirjoitan nyt kokemuksestani hyvin yksityiskohtaisesti, koska itsekin leikkausta harkitessani etsin ja luin mieluiten yksityiskohtaisia tekstejä aiheesta. Toivottavasti asiavirheitä ei olisi lipsahtanut mukaan, mutta jos huomaat sellaisen niin otathan yhteyttä! Aloitin kirjoittamaan tätä toisen toipumispäivän iltana, jolloin kuivumisoireet olivat vihdoinkin rauhoittuneet molemmissa silmissä.

Sinulle, joka et jaksa lukea koko tekstiä, kirjoitin listan siitä, mitä olen oppinut pääpiirteissään:

1. Kaikki ei ole sitä miltä markkinavoimat haluavat sen näyttävän, ja mitä hoitohenkilökunta uskaltaa kertoa. (Eli SMILE EI luultavasti ole se paras menetelmä).

2. Silmien laserleikkaus ei ollut mikään miellyttävä kokemus, mutta ei toki mitään verrattuna synnytykseen, tms. Lasersäteen toiminta ei sattunut lainkaan, toisessa silmässä ei mikään muukaan.

3. Silti olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että tein leikkauksen. Minulla kesti kaksi vuorokautta toipua työkykyiseksi.

4. Kannattaa miettiä leikkausajankohta ja menetelmä huolella.

5. Esitutkimuksessa tai hoitoarviossa, ainakaan Silmäasemalla, ei saa kattavasti tietoa, jollei ole kirjotettua listaa mukana tai osaa kysyä oikeita kysymyksiä.

6. Silmäaseman puhelinasiakaspalvelusta saa eri tietoa kuin Silmäsairaalasta.



(Tekstin lopussa myös lista sinulle, joka pohdit laserleikkausta omiin silmiisi.)

FEMTOLASIK vs. SMILE

Aloin herätellä henkiin toiveitani leikkauksesta ja ottaa selvää eri menetelmistä viime vuoden puolella. Taittovirheeni oli pysynyt jo vuosia samana, olin käyttänyt tasan -6,5 piilareita molempiin silmiin niin kauan kuin muistin. Olin melko vakuuttunut, että haluaisin teettää silmilleni uusimman markkinoilla olevan tekniikan mukaisen SMILE-leikkauksen. Silti jokin siinä ja kirurgin hieman yliolkaisessa suhtautumisessa siihen herätti epäluuloa, vaikka hän sanoikin sen soveltuvan aivan hyvin silmilleni.

Valitsin kirurgini Anssi Poussun Tampereen Silmäasemalla pelkästään sen perusteella, millainen olo minulle hänen kohtaamisestaan tuli. Olin käynyt ilmaisessa hoitoarviossa pari vuotta aiemmin samassa paikassa erään todella epämiellyttävän ja stressaantuneen oloisen kokeneen mieslääkärin hoteilla ja Anssi oli täysin toista maata. Kun optikkotuttavani kollegoineen kuuli, kenelle olen menossa, he totesivat, että olen hyvissä käsissä ja että Anssilla on vankka kokemus laseroinneista.

Onneksi kohtalo puuttui peliin, enkä saanut tehtyä leikkausta ennen kuin sain tarpeeksi totuudenmukaista tietoa eri menetelmistä. Mitä enemmän ihmisten kokemuksista luin, sitä huonommalta SMILE:n onnistumistodennäköisyys näytti. Ihmiset toipuivat leikkauksesta hitaasti: suurella osalla oli mennyt vähintään viikko ennenkuin he näkivät kunnolla, toisilla kuukausi tai jopa vuosi!

Sekä oma että monien muiden kokemus on, ettei maksullisessakaan esitutkimuksessa ollut mahdollisuutta keskustella kaikista leikkaukseen liittyvistä asioista ja leikkaustapa oli jäänyt arvelluttamaan. Lääkäri ei osannut suositella jompaakumpaa tapaa toista parempana juuri minulle. Koska asiakas ei saa tarpeeksi tietoa kirurgilta esitutkimuksessa, hän joutuu kahlaamaan netin keskustelupalstoja, joista saattaa saada vääristyneen kuvan leikkauksista.

Juttelin useaan otteeseen myös Silmäaseman puhelinasiakaspalvelun kanssa. Keskitetyn neuvonnan henkilökunnan tiedot ja neuvot olivat hyvin sekalaisia, enkä ihmettelisi yhtään vaikka hekin istuisivat vastailemassa kysymyksiin Fuengirolassa, kuten Trafin ja monien kännykkäoperaattorien asiakaspalvelu. He esimerkiksi käskivät paikalle puolta tuntia ennen, kun Tampereen Silmäsairaalalla ei kannata olla yhtään varattua aikaa aikaisemmin.

Suunniteltuna leikkauspäivänä köröttelin junalla Tampereelle ja pettymys oli suuri, kun en päässytkään leikkauspöydälle. Olin onnistunut varaamaan vahingossa ajan vain pelkkään esitutkimukseen, suurelta osin Silmäaseman keskitetyn asiakaspalvelun ja nettisivujen puutteellisen informoinnin vuoksi (minulle myönnettiin oikeus hakea korvauksia tästä koituneista kuluista). Asiaa selvitellessäni laitoin samalla pitkän listan kysymyksiä Silmäasemalle. Kirurgini soittikin minulle pian ja vastasi asiallisesti kysymyksiini.

Puhelinkeskustelussa kirurgini kanssa sain varmuuden, että en missään nimessä halua teettää silmilleni SMILE:a, vaan FEMTOLASIK:in. (PRK:ta ei minun vahvuuksilleni edes tehtäisi). Minussa herätti luottamusta se, että hän lopulta rehellisesti sanoi "mielipiteensä" ts. löi faktoja tiskiin, ja toisaalta se, että hänelle itselleen ja lähisukulaisilleen on tehty FEMTOLASIK noin -8 silmiin onnistuneesti. Jos olisin serkkunsa, hän kuulemma suosittelisi minulle ehdottomasti FEMTOLASIK:ia!

Näköni oli siis -7 luokkaa, aavistus piilokarsastusta ja hajataittoa, esitutkimuksessa ei tullut esiin mitään erityistä, lähisuvussa on silmänpainetautia (ja ehkä rappeumaa), itsellä on ollut viime vuosina kuivasilmäisyyttä piilareiden käytön vuoksi, joita olen käyttänyt nuoresta asti. En tupakoi, mutta olen pilannut terveyttäni sillä yli 10 vuoden ajan elämästäni. Ihoni on pintakuiva, mutta ei atooppinen. Olen hilkun vajaat 35 vuotta, yksi raskaus on takana, eikä seuraavaa vielä suunnitteilla. Silmäni ovat kuulemma aivan sopivat leikattaviksi, niistä tehtyjen karttojen perusteella onnistumiselle oli "ihan hyvät lähtökohdat".

Optimaalisin aika leikkaukselle luulen olleen minun kohdallani alle kolmikymppisenä, kun näkö oli tasaantunut ja lapsia ei vielä ollut tiedossa (lähinnä siksi, että olisin ehtinyt nauttia hyvästä näöstä pidempään enkä olisi pilannut silmiäni piilareilla niin kauaa). Ennen leikkausta ei saanut käyttää piilareita viikkoon ja leikkauksen jälkeen on järkevää välttää raskaaksi tulemista puolen vuoden ajan, koska hormonit vaikuttavat näköön. (Liittynee leikkaavan sairaalan korjausleikkausvastuuseen...)

Valmistautuminen ja virallista asiaa toipumisesta

Noin viikkoa ennen leikkausta aloin syödä tyrnikapseleita, sillä luin niiden olevan harvoja tuotteita, joita jopa täällä takapajulassa suositellaan silmien kuivuuteen ja silmäsairauksiin. (Tutkimukset osoittavat niiden todella auttavan niihin.) Ja enkös löytänyt Saiturin pörssin alelaarista niitä kaksi pakettia lisää hintaan 3,99 /kpl... Lisäksi varauduin homeopattisin valmistein. Leikkauksen jälkeen söin pari päivää Arnicaa ja suunnittelin ostavani vielä Euphrasiaa, jos eivät kuivuusoireet muuten helpottaisi. Hoitohenkilökunnalta kyselin useaan otteeseen, voinko jotenkin valmistautua leikkaukseen, mutta heidän mukaansa en voinut.

Luin nettiä ahkerasti etenkin sen jälkeen kun ensimmäinen leikkausaika peruuntui. Olin hyvin huolissani siitä, milloin olisin (kirjoitus)työkykyinen SMILE-leikkauksen jälkeen. Seuraavat lainaukset, kuten kaikki muutkin edempänä, ovat oululaisen yksityisen Laser-Porus silmäsairaalan sivuilta ja koskevat FEMTOLASIKIA (Smilesta ei edelleenkään löydy luotettavaa tietoa vaan pelkkiä korulauseita ja kokemuksia hyvin laidasta laitaan):

Laserleikkauksen toipumisaika on yleensä muutamista tunneista muutamiin päiviin. Sairauslomaa tarvitaan yleensä vain leikkauspäivä ja seuraava päivä. Työn luonteesta riippuen sairausloman tarve voi olla pidempikin.

-> Minulla meni työkykyiseksi toipumisessa reilut kaksi vuorokautta, mutta tämä on yksilöllistä.

Silmät täytyy suojata vedeltä ja lialta viikon ajan. Silmiin ei saa myöskään koskea ensimmäiseen viikkoon. Ensimmäisen viikon ajan silmiin käytetään kortisoni- ja antibioottitippoja.
Kokonaistoipumisaika laserleikkauksesta on n. 1 kk.

-> Silmiin koskemisen välttäminen on aika vaikeaa, etenkin minulla vasemman silmän kyynelkanavat kutisivat. Kortisoni-antibiootti tipat kuivattavat silmiä.

Ensimmäisen viikon aikana on vältettävä saunomista, uimista, silmämeikkiä sekä raskasta fyysistä rasitusta. Ensimmäisen kuukauden aikana tulisi välttää kontaktiurheilulajeja (judo, paini yms.) Silmää ei saa hieroa kuukauden ajan toimenpiteestä.

Silmien pinta on hieman normaalia kuivempi ensimmäisen puolen vuoden ajan toimenpiteen jälkeen, jolloin on järkevää käytellä kostutustippoja muutaman kerran päivässä. Tämän jälkeen kostutustippojen säännöllisen käytön voi lopettaa. Meidän kaikkien silmät ovat kuitenkin yksilöllisiä. Toinen ei tarvitse kostutusta edes toimenpiteen jälkeen, kun taas toinen joutuu tiputtamaan kostutustippoja säännöllisesti, vaikka silmiä ei olisi koskaan leikattukaan.

Kysymyksiä: 

 

Keräsin nettikeskustelujen perusteella mieltäni häiritsemään jääneitä kysymyksiä kirurgille vastattavaksi (- olisin varmaan saanut vastaukset kaikkiin allaoleviin kysymyksiin, jos minulla olisi ollut lista edessäni puhelun aikana.)

1. Kuinka suuri osa ihmisistä "hylätään" esitutkimuksessa (eli ei suositella leikkausta)?

- En saanut vastausta

2. Kuinka moni joudutaan korjausleikkaamaan? Kuinka monta prosenttia smile-leikatuista? Kummassa leikkauksessa on suuremmat riskit joutua korjaukseen, smilessä vai femtolasikissa?

- Kirurgi: "Silmien laserleikkaus on kaikista kirurgisista toimenpiteistä vähäriskisin. Siinä on hampaiden paikkausta vastaavat tai jopa pienemmät riskit. 2-3% joudutaan korjausleikkaimaan, menetelmän kannalta ei ole suuria eroja." (Huom: Minusta vaikuttaisi siltä, että smileja joudutaan korjausleikkaamaan enemmän, mutta kirurgi ei selvästikään halunnut vastata tarkemmin.)

3. Millä menetelmällä korjausleikkaus smileen tehdään? Kummat korjausleikkaukset onnistuu varmemmin -smilen jälkeiset vai femtolasikin?

- Ilmeisesti PRK:lla tai FEMTOLASIK:lla. (En muista, mitä kirurgi vastasi). Toiseen kysymykseen en saanut vastausta.

5. Missä ajantasaista seurantatietoa SMILE-leikkauksista? Onko sitä? Milloin on tulossa? ONKO SMILE TODELLA PAREMPI MENETELMÄ, JOLLAISENA SITÄ MARKKINOIDAAN?

- Kirurgi: "Pitkän ajan tutkimustietoa ei ole, eikä todisteita väitteille, että se pitäisi paremmin kutinsa, mutta sen, mitä olen itse tutkimuksia lueskellut, SMILE:n mainostetut hyödyt femtolasikiin verrattuna ovat aivan olemattomat. Näkemisen laatu ja toipuminen on hitaampaa, eikä se ole riskittömämpi menetelmä kuin Femtolasik. Esimerkiksi Jenkeissä SMILE on hyväksytty vasta viime kesänä. Laitevalmistajat vain haluavat, että sitä markkinoidaan parempana.

6. Onko yleistä että näön sumentumisia on SMILE-leikatuilla aamuisin vielä vuodenkin päästä? Monet raportoineet netissä myös haamukuvista, mihin ne liittyvät?

- En saanut vastausta. Luin kuitenkin FEMTOLASIK:ista ja hämäränäöstä toisen toimijan sivuilta:
Ensimmäisen puolen vuoden aikana voi osalla esiintyä lievää hämäränäön heikkenemistä, joka kuitenkin yleensä korjaantuu. Hämäränäön käyttäytymistä on hyvin vaikea ennustaa millään mittauksella ennen leikkausta. Useimmiten se ei muutu lainkaan, mutta toisilla huononee, toisilla voi jopa parantua. Jonkinlaiseen hämäränäön muutokseen on kuitenkin parasta varautua. Hämäränäön ongelmat olivat yleisempiä aiemmin, jolloin laseroitava alue sarveiskalvon pinnassa oli pienempi. Meidän uusi WaveLight EX500 -laser tekee korjauksen mahdollisimman laajalle alueelle, jotta hämäränäköongelmilta vältyttäisiin.

7. Miten pupillien laajeneminen hämärässä isommaksi kuin leikattu alue estetään? Onko hämäränäköongelmia enemmän smileilla?

- En saanut vastausta. Luin kuitenkin toisen toimijan sivuilta seuraavaa, johon luulen edellisten ongelmien liittyneen: Teoriassa toimenpiteen voi tehdä samana päivänä esitutkimuksen kanssa, mutta se ei ole järkevää. Jotta saamme määritettyä taittovirheen eli korjattavan määrän mahdollisimman tarkasti, käytämme mustuaista laajentavia tippoja. Laajennustippojen vaikutuksen pitää olla hävinnyt ennen kuin laserointi voidaan suorittaa.

8. Miten leikkauksessa varmistetaan että asiakas pysyy liikkumatta? Auttaako vai häiritseekö rauhoittava lääkitys sitä?

- "Rauhoittavista ei ole mitään erityistä hyötyä, jos ei ole todella jännittynyt." Itse en ottanut lääkitystä, koska halusin olla skarppina kokoajan, myös loppuillan. Liikkumisasiaan lääkäri ei vastannut, mutta nyt tiedän kokemuksesta, että kone laitetaan niin kiinni silmään, että liikkuminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Laser sallii ja pystyy seuraamaan 1,5 mm matkan liikettä ja sen yli mentäessä turvalaite katkaisee lasersäteen. Toisen toimijan sivuilta luin vielä seuraavaa: WaveLight EX500 -laserissa on markkinoiden tarkin eye tracker -järjestelmä, joka seuraa silmää yli tuhat kertaa sekunnissa eikä laseroi väärään kohtaan, vaikka silmä liikkuisikin.

9. Kuinka suuri riski SMILE-leikkauksessa on että lentikkelistä murenee/jää osia silmään? Seuraukset? 

- "Välillä niitä lentikkelin paloja joudutaan kaivelemaan silmistä."

10. Onko mahdollista että vanhanaikaisten piilareiden käytöstä johtuvista "yli"kasvaneista verisuonista olisi jotain haittaa?

- "Sinun verisuonet eivät ole niin ylikasvaneita, että niistä olisi mitään haittaa".

11. Onko kesällä suurempi riski saada tulehdus kuin talvella?

- "Ei sillä ole suurta eroa." Huom: Itse huomasin, että minulle kesä on hyvä aika tehdä leikkaus, koska en kärsi siitepölyallergiasta, sen sijaan kuivasta talvi-ilmasta ja kylmästä kärsin suuresti, kuten silmänikin.

12. Kuinka monelle smilepotilaalle tulee tulehdus silmiin? Onko yleisempää kuin femtolasikissa?

- Ei vastausta, tai ei tiennyt, että olisi eroa.

Leikkauspäivä 

 

Hetki ennen leikkausta

 

En ottanut rauhottavia, ja olen tyytyväinen päätökseeni, vaikka jouduinkin sitten rauhoittelemaan itseäni monin tavoin. (Mielikuvissa menin makoilemaan meren rantaan ennen leikkausta, hoin itselleni että kaikki menee hyvin jne.) Makasin viltin alla ja odottelin lääkäriä aika kauan. Laitteiden kohina oli pelottavaa ja huoneessa oli kylmä (mikä on laitteiden kannalta hyvä asia).

Ensin ripset teipattiin ja luomenlevittimet laitettiin silmiin. Ne eivät tuntuneet pahalta, mutta laserkoneen painontunne silmässä aika jännittävältä. Oikean silmän operointi eteni sujuvasti, vaikka tuntui että vihreä valo, jota piti tuijottaa, sumeni näkymättömiin ja karkasi kokoajan enemmän ja enemmän oikealle ja silmäni siis perässä, mutta se ei vaikuttanut leikkaukseen ja saattoi varmaan olla jokin optinen harha... Teknikko oli kokoajan hiljaa, hän kuulemma "kerran viidessä vuodessa älähtää ja silloin on asiat huonosti", kertoili kirurgi. Oikeastaan em. tieto kesken operaation ei mitenkään rauhoittanut minua. Joku täti piti kättä käsivarrellani, se helpotti vähän, mutta hän olisi ehkä voinut olla muutenkin enemmän tukena.

Unohdin että silmän "iho" haisee palaneena samalta kuin muukin iho. Muutoin täysin neutraalilta tuntunut läpän teko aiheutti siksi yllättäen aika ahdistavan olon, joka vaikutti hengitykseeni, joten rauhoittelin itseäni keskittymällä syvään hengitykseen. Kirurgi laski välillä sekunteja. Kaikki oli nopeasti ohi.

Seuraavaksi siirryttiin vasempaan silmään: Laite ei saanut jotenkin otetta kapean silmäkuopan ympäriltä (vaikka toisella silmällä ei siinä ollut mitään ongelmaa) vaan alkoi runnoa itseään siihen väkisin ja tuntui kuin olisin aivan mustelmilla silmän alla olevan (poski?)luun kohdalta. Pelkäsin laitteen murskaavan sen. Huusin hieman kivusta ja kirurgi kysyi että kestänkö ja yritin sanoa en, mutta tajusin että laite vaan jatkaa seuraavaan vaiheeseen ja runnoo itsensä kiinni silmään (mikä ei siis tuntunut kipuna itse silmään ollenkaan, mutta se painontunne tuntui kuitenkin nyt enemmän kuin oikeassa. En sanonut enää mitään, mutta silmään lisättiin puudutustippoja). Sain pidettyä vasemman silmän mielestäni hyvin paikallaan kohti vihreää valoa ja itse laserointi tuntui sujuvan hyvin, mutta ehkä himpun kauemmin kuin oikean.

Luulen että silmän epiteeli ja jotkut hermot vaurioituivat vasemmassa silmässä enemmän, tai sitten pinta oli jo valmiiksi hieman huono tai kuiva, sillä muistan joskus piilareita pois ottaessani sen jääneen ikään kuin "ryppyyn", jota lääkäri ei muistaakseni kyllä nähnyt edes mahdollisena.
Kirurgi ei jälkikäteenkään maininnut että leikkauksessa olisi mikään mennyt pieleen, sanoi vaan että "älä mieti liikaa sitä kipua, joskus vaan käy niin että silmän luut on niin kapealla ettei kone heti saa kunnolla otetta". Hän kuulemma joutui laittamaan sen jotenkin eri suunnasta vasempaan silmään. Hänen mukaansa molempien silmien laserointi onnistui yhtä hyvin.

Lepohuoneeseen ja kotiin

Pimeässä huoneessa ensin oikea silmä tuntui todella kuivalta. Sitten se rauhoittui ja tunne siirtyi vasempaan. Se ei kuitenkaan rauhoittunut. Oli kova tarve räpytellä ja sitten aloin miettiä, että räpyttelenkö liian voimakkaasti (voimakkaita silmän puristusliikkeitä on vältettävä). Ei ollut mikään voittajaolo, pelotti että meniköhän kaikki sittenkään ok... Räpyttely oli kuulemma hyväksi, vaikka suosituksissa olikin pitää silmiä kiinni toipumispäivänä.

On suoraan sanottava, että leikkaus oli tuon runnomisen vuoksi ja pelkojen kohtaamismielessä aika karsea kokemus ja todella toivon että en joudu uusintaleikkaukseen. Toisaalta saattaisin silti mennä siihen, koska on niin MAHTAVAA NÄHDÄ MAAILMA KIRKKAANA! Olen siis ikionnellinen, että sain mahdollisuuden mennä, ja että todella tein sen, ja nimenomaan FEMTOLASIK:in... Eräs tuttuni on nyt SMILE:n jälkeen käynyt jo kahdessa korjausleikkauksessa! Puheet smilen paremmuudesta ovat siis pelkkää harhaanjohtavaa markkinointia! Ymmärrän silti, että hänkin on tyytyväinen. On se vaan niin hienoa, kun saa näkökykynsä takaisin sen jälkeen kun on suurimman osan elämästään nähnyt suunnilleen viiden sentin päähän nenästään (tai vielä vähemmän).

Oleiltuani tunnin verran pimeässä huoneessa kirurgi katsoi että kaikki on kunnossa.
Selitti vielä että silmien voinnissa ja näön tarkkuudessa voi olla alussa päivittäisiä vaihteluita, kuivuutta, ärsytysoireita yms ja se on ihan normaalia. Mutta että seuraavana päivänä varmasti jo näen hyvin. Kertoi vielä vakavien oireiden piirteet (voimakas punoitus ja sietämätön kipu) ja että silloin pitää heti ottaa yhteyttä. Taputti olalle ja sanoi että "ihan hyvä tästä tulee"!

Leikkauksen jälkeen kaikki oli aluksi sumeaa ja valonarkaa, vaikka samalla huomasin erottavani vaikeuksitta tekstejä joita ennen en olisi mitenkään voinut nähdä. Joka paikka oli kuin discosavun peitossa. Jos olisin ottanut rauhottavia, olisinko jaksanut räpytellä silmiä tarpeeksi?

Matkalla kotiin. Lähisukulaiseni väitti, ettei huomaisi mitään eroa, jos ei tietäisi.

Illalla koin pistävän vihlaisun vasemmassa kyynelkanavassa, ikään kun se olisi tukossa tai rutikuiva. Sama toistui seuraavana päivänä. Se oli ilmeisesti vain tippojen aiheuttamaa ärsytystä. Silmäni olivat koko illan ja ensimmäisen yön todella karheat. Illalla näin jo tarkasti noin 10 metrin päähän. Pelkäsin kuitenkin, että näköni jää huonoksi ja että läppä ei olisi kunnolla kiinni ja että karheus johtuisi läpän reunojen irtoamisesta. Olisi ollut hyvä voida puhua jollekin lääkärille eikä vain panikoida turhanpäiväisiä... Tarkkailin kokoajan näenkö läpän reunat silmissäni. En tietenkään nähnyt. Illalla jouduin siirtelemään tavaraa pölyisissä oloissa, sen olisi voinut fiksumpana delegoida eteenpäin...

Nukuin kaksi ensimmäistä yötä todella huonosti, koska pelkäsin hierovani silmiäni. Pyysin silmäsairaalasta mukaani suojalasit, mutta leikkaussalissa ollut nainen sanoi, että he ohjeistavat aina ihmisiä nukkumaan aurinkolasit päässä. Vastustelin, joten hän pakkasi mukaani kaksi rei-itettyä silmänsuojakuppia ja ihoteippiä. Käytin niitä 1,5 yötä ja sitten käytin parina yönä pelkkää kankaista suojaa (sellaista, jota voi käyttää esim. lennoilla).

1. päivä leikkauksen jälkeen

 

Nukuin huonosti, heräilin monia kertoja ja jouduin laittamaan tippoja pari-kolme kertaa, vaikka lääkäri ei uskonut, että se olisi tarpeen. Päivällä tiputtelu jatkui 15 minuutin välein. Onneksi sain olla kotona!

Aamulla oli ihanaa, kun huomasin NÄKEVÄNI KAIKEN. Näin rakkaan lapseni herätessäni, katsoin ikkunasta ja näin puiden latvat. Ulkoillessa näin lukea liikennemerkit. Wau! Olo oli kuitenkin vielä sellainen, kuin vasempaan silmään olisi jäänyt kertakäyttöpiilari viikoksi festareiden jälkeen, ja se pitäisi saada pois äkkiä. Harmitti, kun en ollut tajunnut kostuttaa sitä alussa useammin. Olin leikkauksen jälkeen tahallani kostuttanut vain puolen tunnin välein, koska tipat ärsyttivät silmää ja hetkellisesti vain lisäsivät kuivuuden tunnetta, vaikka kokeilin ainoastaan muutamia eri säilöntäaineettomia tippoja.

Lopulta tajusin siirtyä käyttämään parhaalta tuntunutta geelitippaa (oftagel) yötä päivää. Tavallinen päiväkostutustippa (Cationorm) alkoi tuntua ookoolta vasta toisena päivänä leikkauksen jälkeen silloin tällöin.

Vasemman silmän tunto ei ehkä ollut 100% tallella. Silmänympärys oli arempi, runnotun tuntuinen. Oikea silmä taas tuntui täysin terveeltä. Näin molemmilla silmillä kirkkaasti kauas. Karheuden tunteeseen vaikuttaa kohdallani varmasti piilareilla pilatut silmäluomien röpölöiseksi muuttuneet sisäpinnat.

Autolla ajo olisi iltapäivällä luonnistunut aivan hyvin. Pyöräillessä iltapäivällä apteekkiin kylmä viima (ei ollut todellakaan mitkään kesäkelit) tuntui voimistuvana kipuna runnotussa silmässä jopa aurinkolasejen läpi. Samalla kuitenkin tuntui, että tuntoaisti ja jopa hajuaisti parantuivat iltaa kohden. Karheus alkoi muuttua lieväksi allergiatunteeksi ja kyynelkanavat tuntuivat elpyvän. Luin Turun silmälaserin sivuilta, että silmiä saisi kevyesti sivellä ylhäältä alas, vaikkei saakaan hieroa. Ylhäältähän läppä on kiinni kunnolla. Sivelin välillä vasenta silmää. Ei se ainakaan pahentanut oloa vaan tuntui hyvältä. (Silmäaseman ohjeissa kielletään koskemasta silmään.)

2. päivä leikkauksen jälkeen:

 

Nukuin taas huonosti, koska pelkäsin hierovani silmiäni. Heräsin aamuyöstä laittamaan tipat enkä saanut tuntikausiin unta, mutta aamulla silmät ei huutaneet samalla lailla kuin edellisaamuna - ehkä nettisurffailu hämärässä silmää räpytellen oli kuitenkin pitänyt silmän paremmin kosteana kuin silmät kiinni olo?

Roskantunne jatkui, vaikka oli välillä hetkittäin poissa. Iltaa kohden helpotti ja iltapäivästä saatoin jo työskennellä pidempiä aikoja koneella ilman, että silmät huutaisivat kuivuuttaan. Välillä jopa unohdin koko silmät! Kerran etsin sekunnin ajan silmälasejani sängystä. Pala kurkusta irtosi, kun tajusin, että vasen silmänikin oli parantunut lähes samanlaiseksi kuin oikea! Mikään ei mennytkään vikaan! Aamulla tajusin, etten ollut laittanut jääkaappisäilytettäviä antibioottitippoja kylmään, koska en muista kenenkään sanoneen minulle sitä...

Olen ikionnellinen, ettei mun tarvitse enää työntää silmiini päivittäin tai viikottain muovisia vierasesineitä, kuivattaa niitä entisestään piilareilla ja saada pöpöjä.

Olen ikionnellinen, etten mennyt SMILE:en ja pilannut näköäni viikoksi, kuukaudeksi tai jopa vuodeksi, niinkuin niin moni sen läpikäynyt. Tuskin kirjoittaisin tätä nyt, koska smilessa näkö ei palaudu heti, kuten mainoslauseissa väitetään.

3 päivää leikkauksesta (hihhih)

3. ja 4. päivä leikkauksen jälkeen

 

Silmät alkoivat tuntua aivan normaaleilta, autoilin ja kävin kaupoissa. Autoilun jälkeen ja tavarataloissa jouduin lisäämään tippojen laittamista. Onnistuin sohaisemaan vasenta silmää (juuri sitä, jota enemmän koitin varoa!) sekä kovalla paidan silityslapulla, että silmätippapullon kärjellä. Välillä unohdin koko kostutustipat, kun silmät eivät kuivaneet (tippoja on suositeltavaa käyttää tunnin välein viikon kestävän lääkekuurin ajan).

Vasemman silmän sisänurkan hierominen kostautui, sillä 4. päivän iltana silmä kutisi ja oli sisänurkasta omasta mielestäni punainen, muiden mielestä normaali. 3. päivänä vasen silmä oli yhtä terveen tai terveemmän oloinen kuin oikea, neljäntenä se palautui huonommaksi. Ostin uuden ripsiharjan, jotta sain geelitippojen jäämät irti ripsien tyvistä. Silmät väsyivät iltapäivisin ja alkuillasta teki vaan mieli pitää niitä kiinni. Öisin nukuin välillä hyvin ja välillä huonosti, mutta se ei liittynyt enää silmien varomiseen tai tippojen laittamiseen.

5. päivä leikkauksen jälkeen

 

5.päivänä näyttötyöskentelyn jälkeen

Yöllä ja aamulla vasemman silmän sisänurkkaa kutisi, joten huolestuin hieman. Aloin ottaa varmuuden vuoksi homeopaattista hepar sulfuria sekä natrum muriaticumia ja kutina ja punoitus hävisivät parissa tunnissa. Aamulla näköni oli (luultavasti kuivuuden tai geelitippojen vuoksi?) hieman sumuinen, etenkin valot (autojen, herätyskellon). Näkö kuitenkin kirkastui heti kun laitoin antibioottitipat silmiin.

5.päivänä näyttötyöskentelyn jälkeen

Silmämeikki on kiellettyä viikon ajan leikkauksesta, mutta itse varmaan välttelen sitä pidempään. Ainoa ripsiväri joka silmilleni on sopinut, on ollut Kanebo Sensai 38, mutta olen alkanut epäillä sen ympäristövaikutuksia (mikromuovi päätyy vesistöstä elimistöömme ja se epäilemättä sisältää muovia, koska siitä ei liukene mitään kyynelten tai veden mukana, vaan se lähtee irti laattoina). Viimeksi laivalta ostamani "luomu"ripsari kirvelsi silmiäni. (Otan vastaan vinkkejä!!!)

Lopuksi: Luin edellä mainitun toisen lasertoimijan sivuilta muuten myös seuraavaa: Meille kaikille tulee ns. ikänäköä noin 45 vuoden iässä. Tämä johtuu siitä, että silmän rakenteet jäykistyvät niin, että meidän on vaikea tarkentaa varsinkin lähellä oleviin kohteisiin. Tuli heti mieleen, että säännöllinen silmäjooga olisi varmasti hyvä aloittaa pian...

Tässä vielä listani vinkeistä, jos harkitset laserleikkausta:

1. Tee leikkaus silloin, kun et ole suunnittelemassa lapsentekoa ja kun näkösi on pysynyt ainakin kaksi vuotta samalla tasolla. Hintojen perässä ei kannata juosta, vaikka ne kannattaakin tarkistaa: Silmäasema on nyt toistuvasti jatkanut kuukaudella "tarjoustaan", jossa leikkauksen hinnasta otetaan 1000e pois (eli tarjous taitaa olla laskettu lähtöhintaan). Uusissa sairaaloissa on usein avajaistarjouksia. Virossa voi olla täysin samanlaatuista tai jopa laadukkaampaa palvelua kuin täällä. Esim. PRK-leikkauksen saa siellä reippaasti halvemmalla ja laivamatkat, jälkitarkastukset yms. saattavat sisältyä hintaan.

2. Ota kunnolla selvää eri menetelmien eduista ja riskeistä, etenkin, jos suunnittelet SMILE-leikkausta. Älä usko pelkästään mainoslauseita, vaikka  ne olisivatkin "virallisisilla" (mainostajan) sivuilla.

3. Varaa koko päivä aikaa, sillä sairaalassa voi mennä odotettua kauemmin, vaikka kaikki menisikin hyvin, ja tee mieluummin esitutkimus eri päivänä kuin leikkaus, niin leikkauksen onnistuminen on varmempaa. Älä tee niinkuin minä: älä aikatauluta junalla poislähtöä muutaman tunnin päähän... Tarkkaa sairaalassaoloaikaa ei osata asiakaspalvelussa selvästikään sanoa, koska sitä ei ole.

4. Älä hätiköi. Mene sellaiselle kirurgille, joka herättää hyvää mieltä ja luottamusta. Kysele häneltä vaikeita kysymyksiä. Lähetä loput kysymykset sähköpostilla.

5. Ota rauhallisesti. Jos silmät ovat leikkauksen jälkeen pari päivää kuin hiekkapaperia, et ole silti sokeutumassa. Silmäsi paranevat kyllä.

Näiden viiden päivän perusteella uskon tehneeni oikean ratkaisun ja olen ikionnellinen, etten joudu enää käyttämään silmälaseja enkä piilolinssejä, ainakaan kymmeneen vuoteen! Piilareihin tuskin kosken enää ikinä. Ei tule ikävä! :) Kaikki, jotka ovat minua silmiin katsoneet, ovat sanoneet silmieni näyttävän aivan normaaleilta, joka päivä.

Vai mitä sanot?

Ulkoilu tekee terää!

Kirjoitan seuraavan postauksen aiheesta vajaan kuukauden päästä, kun olen käynyt jälkitarkastuksessa!

Ötököitä lautaselle - miksipä ei? (osa 1)

Kirjoitin alla olevan tekstin jo maaliskuun loppupuolella ja tarkoitukseni oli tehdä siitä myös lehtiartikkeli, joten sen julkaiseminen jäi roikkumaan, mutta ajanpuutteen vuoksi julkaisen nyt pelkän blogitekstin. Olen juuri läpäissyt yrittäjävalmennuksen ja aloittanut yrittäjäkoulutuksen, eli kirjoittamiseni muuttuu pian virallisestikin työksi, jos kaikki menee hyvin. Elämässä on nyt menossa monenlaista muutakin, josta syystä en saa ehkä viikottain kirjoitettua sisältöä tänne. Toukokuussa pitäisi helpottaa, mutta uusista tuulista lisää lähempänä!

Mutta nyt itse aiheeseen:

Ostin reilu viikko sitten Ruohonjuuresta Entocuben Sirkkapurkki-keittiösomisteen, eli esimerkiksi granolaksi muuntuvan sekoituksen, jota ei kuitenkaan elintarvikkeena saa vielä markkinoida. Pyysin innoissani sosiaalisen median kautta maistelijoita ilmaiselle brunssille, mutta kukaan ei yllätyksekseni ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Mikä ihmisiä vaivaa? Hehän jatkuvasti lentelevät kaukomaihin maistelemaan ties mitä sammakonkoipia. Eikö sirkat enää innostakaan? Voi olla, että mielikuva kaikkea maistelleesta tuttavapiiristäni ei ehkä sittenkään pidä paikkaansa ja suurimmassa osaa länsimaalaisia ötökät edelleenkin herättävät lähinnä puistatusta. Niin kuin minussakin. Olen aina haaveillut matkailusta kaukomaihin, mutta viimeinen asia, mitä siellä olin ajatellut tehdä oli hyönteisten syöminen. Kunnes viime aikoina olen tullut toisiin ajatuksiin. Ihanaa, että voin harjoitella jo täällä turvallisessa kotosuomessa! 

Kuva: Ronja-Ilona Junkkari

Olen päätynyt tämänpäiväiseen kokeiluuni ystävieni myötävaikutuksesta. Olen seurannut alkavaa hyönteisbisnestä sosiaalisen median kautta. Toisaalta olen jo pitkään halunnut vähentää lihansyöntiäni, ensiksi terveydellisistä syistä, viime aikoina enemmän ja enemmän luonnonsuojelullisista motiiveista. Haluaisin olla edelläkävijä, hyvän esimerkin näyttäjä. Silti ostin tänään omatunto kolkuttaen kaupasta saksalaista makkaraa, enkä ihan täysin vielä usko voivani turvata proteiininsaantiani ilman lihaa. FODMAP-vatsalleni ei sovi pavuista kuin kidney-pavut, linssit eivät ollenkaan. Syön silti niitä silloin tällöin ravintoloissa hyvin kypsennettyinä. Nyhtökaurat ja härkikset saavat jo ajatuksena karvani nousemaan pystyyn, sillä tehdasprossessointi yhdistettynä suureen papuproteiinipitoisuuteen korreloi suoraan tiedossa olevan vessassa juoksemiseni määrän kanssa. Siispä... miksi ei hyönteisiä?

Sekasyöjästä hyönteissyöjäksi?

Sekoittelen keittiösomistettani epäluuloisena, tutkin siinä lepäileviä erikokoisia espoolaissirkkojen ruumiita ja tsemppaan itseäni: ”Jos mä pystyn hyvällä ruokahalulla syömään tapettua nisäkästä niin kyllä mun on pystyttävä syömään sirkkaakin...” Säikyn ja inhoan eläviä ötököitä niin paljon, että joudun muistuttelemaan itseäni siitä, että nämä ovat kuolleita. Tiedän ruokani kasvaneen espoolaisessa kontissa ja sirkkojen kokeneen hyvin lempeän kuoleman: ne on pakastettu niin, että ne ensin ovat vaipuneet horrokseen. Mietin, kuinka kauan purkissa säilytetyt sirkat pysyvät syömäkelpoisena, onko hasselpähkinärouhe jo äitelöitynyttä (parasta ennen -päiväähän purkeissa ei ole), ja kestääkö sisuskaluni, joita olen jo ärsyttänyt juomalla kahvia aamulla tyhjään vatsaan. En ole äyriäisallergikko, joita purkin sinetissä varoitellaan, mutta tiedän, ettei vatsani tykkää liiallisista määristä esimerkiksi katkarapuja. Mutta selitykset sikseen! Olen jo päättänyt hypätä, joten nyt mennään!

Rikon sinetin, jossa sanotaan, että niin saa tehdä vasta kun sirkat on hyväksytty elintarvikkeeksi. Olen siis lainsuojaton, jee. Eikä kukaan ole antamassa tarvittaessa ensiapua, en ole edes maininnut kuin yhdelle ystävälleni aikeistani. Sekoitan joukkoon hunajan ja kookosöljyn, ja laitan granolan uuniin. Uunista alkaa leijua herkullisen makea tuoksu. Muistan vinkin lisätä hieman suolaa, joten teen sen sekoittaessani granolaa välillä. Alun kammotus alkaa olla tiessään.

Kuva: Ronja-Ilona Junkkari

Kuva: Saara-Marian granolasta, Saara-Maria Kauppi

Suomalaistietämystä Norjaan

Hyönteisiä syödään suurimmassa osassa maailmaa. Arvioiden mukaan jo yli kaksi miljardia ihmistä käyttää hyönteisiä pääasiallisena proteiinin lähteenään. Suuri osa ulkomailla syötävistä hyönteisistä kerätään lukemani mukaan suoraan luonnosta, mikä on työlästä, eli kaikki hyönteisiä myyvät yritykset ovat kysyttyjä. Suomessa hyönteisiä tuotetaan jo muutamassa paikassa ja mahdollisesti ensi vuonna hyönteisruoka voisi saapua kauppoihin, kun EU:n uuselintarvikeasetus astuu voimaan vuoden alusta. Nyt hyönteisten markkinointi ja myynti elintarvikkeina on Euroopan unionin alueella pääosin kielletty. Uusi asetus tekee myynnistä sallittua mutta luvanvaraista.

Saara-Maria Kauppi on nainen Sirkkapurkkien ja tulevaisuuden hyönteispatukoiden muotoilun takana. Hän tutki pro gradussaan Aalto-yliopistolle 2016 sitä, kannattaako tulevaisuudessa hyönteistuotteita markkinoidessa näyttää kuvaa hyönteisestä. Päästäkseen paremmin sisälle aiheeseen Saara-maria muutti seitsemäksi kuukaudeksi Seinäjoelle porukkaan, jossa kasvatettiin itse sirkkoja. "Se oli hauskaa, sai kunnon sukelluksen aiheeseen! Päivisin tein gradua ja iltaisin puhuttiin hyönteisistä. Koko elämä pyöri hyönteisten ympärillä", Saara-Maria nauraa.

Kuva: Maisa Mutanen

Suomessa kasvatetaan jo hyönteisiä ruoaksi

 

"Finsect-yrityksen johdolla innostettiin maatiloja aloittamaan sirkkojen kasvatusta, koska niillä on jo valmiiksi paljon tilaa ja tilat on helppo valjastaa sirkkojen kasvatuskäyttöön. Tällä hetkellä yksi maatila kasvattaa sirkkoja ja toinen on jo aloittamassa toimintaansa. Seinäjoella oli tuolloin varsinainen hyönteisbuumi: AMK järjesti jopa tuotteistamisen kurssin muotoilun ja liiketalouden oppilailleen, jossa opiskelijat ideoivat uusia hyönteisiin liittyviä muotoiluratkaisuja", Saara-Maria jatkaa. 

Kuva: Maisa Mutanen

Saara-Maria antoi toimeksiannon Lahden muotoiluinstituutin opiskelijoille tehdä hyönteisproteiinipakkausten prototyyppejä, joita hän myöhemmin testasi kuluttajilla. Saara-Maria kertoo, että suosituimmissa pakkauksissa oli viittauksia jo olemassa oleviin makuihin, eikä niissä ollut kuvia hyönteisistä. Iso merkitys oli värillä: naisia kiinnosti – yllätys, yllätys – vaaleanpunainen, ja miehiä musta. Realistinen hyönteisen kuva häiritsi vastaajia enemmän kuin abstrakti hyönteinen. Kyselyn tulokset osoittivat, että naiset reagoivat herkemmin hyönteisen kuvaan kuin miehet.

Huhtikuussa 2017 Saara-Maria on menossa jatkamaan hyönteisten ja muotoilun tutkimista väitöskirjan parissa kolmeksi vuodeksi Norjaan, NTNU-yliopistoon Trondheimiin. Tutkimus liittyy Entowaste-tutkimushankkeeseen, jonka kohde tarkentuu myöhemmin. Läksiäisensä Saara-Maria vietti hyönteisnaamiaisteemalla, tottakai! Tarjoiluna oli valkosipuliöljyssä paistettuja sirkkoja chilin ja persiljan kera. Eräs juhlavieras, joka ei ole vuosiin syönyt lihaa, kertoo, että oli kyllä pieni kynnys maistaa hyönteisiä. Muutaman rohkaisevan jälkeen hän kuitenkin uskalsi, ja ne maistuivat hänen mukaansa ihan sipseille.

Kuva: Ronja-Ilona Junkkari

Ei hullumpi maku

Mutta palataanpa takaisin tamperelaiseen kotikeittiöön... Granolan tuoksu on levinnyt vanhan talon rappuun ja olen päättänyt syödä yhden annoksen alkupalaksi, pääruoaksi sitten jotain perinteistä. Harmituksekseni huomaan unohtaneeni ostaa jugurttia, johon sirkat olisi ollut helpoo piilottaa. Siispä on tyydyttävä riisi-kookosmaitoon, jota kaadan lautaselle reilun lorauksen ruskeaksi paahtuneen sirkkagranolani päälle. Mietin, miksi hyönteisten syöminen on piirtynyt mieleeni niin vastenmieliseksi, että vieläkin epäröin, onko minua kenties joskus pienenä pakotettu syömään jotain vastaavaa? Muisti ei anna osviittaa, se kertoo vain, kuinka veljeni kanssa joskus etelänmatkalla saimme vanhemmiltani kolikon jokaisesta kotilosta jonka sisällön söimme. Matoja kammoan enemmän kuin muita hyönteisiä, en tiedä olisiko minusta maistelemaan jauhomatoja. Mikä tahansa jauhettu saattaisi tosin solahtaa smoothien sekaan helpostikin.

Kuva: Vain vähän kärähtänyt Granola. Ronja-Ilona Junkkari

Upotan lusikkani ”ruokaan” ja pidätän hengitystäni. Enpäs pidätäkään, tämähän maistuu ihan hyvälle! Koitan silti olla katsomatta kovin tarkasti mitä syön, saati miettimästä ruoan ulkomuotoa suussani. (Eli hetken teen juuri niin, uhhh.) Rouskuttaessani granolaani keskityn makuun: Se on toffeinen ja maistuu hieman popcornille. Vanha uunini saattoi paahtaa liian kuumana, sillä ruoka on hieman liian käristynyttä. Makeutusta voisi tavallaan olla lisää, toisaalta kaipaan jo suolaisempaa suuhunpantavaa. Huomaan ottaneeni liian suuren annoksen alkupalatarkoitukseen. Sirkat ovat yllättävän täyttäviä. En silti voisi väittää elämystäni vastenmieliseksi. Minua ei edo eikä okseta. Vatsani on vaiti. Syön lautasen kiltisti tyhjäksi. Hampaisiin jää aineksia, jauhautuneita sirkan jalkoja... mutta minulla on voittajaolo! Voitin ennakkoluuloni, ehkä minusta voisi sittenkin tulla melkein-kasvissyöjä ja hyönteistensyöjä! Noh, kyllä se vaatii vielä aika monta uutta kokeilua ja vielä vakuuttavampia tuotteita... Mutta lupaan, ettei tämä kokeilu jää viimeiseksi!

P.s. Voisikohan turkiskuoriaisiakin syödä - kostoksi siitä, että ovat tuhonneet muutamia omistamiani vaatekappaleita...?

Uskallatko antaa palautetta?

Olen aloittanut tämän hetkisen blogini testimielessä, puhtaasti harjoituksena. Olen ottanut tietoisesti avoimen linjan kirjoituksissani. Tuntuu kuitenkin, että se karkottaa palautteen antajat. Ihmiset eivät uskalla puhua tekstin sisällöstä ja siihen liittyvistä asioista rehellisesti silloin kun niihin liittyy voimakkaasti henkilökohtaisia asioita. Tulee tarve kehua tai kierrellä. Kommenttiosio huutaa tyhjyyttään. Pyydettäessä annetaan kritiikkiä rakenteesta ja ulkoasusta.

Kuitenkin elämä on henkilökohtaista. On helppo piiloutua sen yhteisön taakse, jossa työskentelee. On helppo ottaa virallinen rooli, puhua yleisellä tasolla korulausein, siten kuin on opetettu, unohtaa se mitä ihan itse ajattelee ja tuntee. Sellaisella tasolla ei kuitenkaan ole mitään todellista merkitystä kenellekään. Se ei pelasta ketään, eikä muuta mitään, siihen ei voi samaistua.

Kun kirjoittaa voimakkaan henkilökohtaisella otteella, on vaarana nolata itsensä. On vaarana, että lukija tuntee myötähäpeää. Että hänessä herää muitakin tunteita kuin mielihyvää. Se se vasta vaarallista onkin. Minusta tärkeintä on, että teksti herättää tunteita. Jos se niin tekee, onko se oikeasti vaarallista?

Jos ei teksti ole laadultaan huonoa, niin karkoittaako muistutukset herkistä asioista silti lukijat? Miten mitata lukijan epämukavuusalueelle joutumisen syvyyttä? Miten tiivistää tekstiä niin, ettei pelottavalla alueella tarvitse olla niin kauaa, ettei tee mieli palata? Miten saada kiireinen ihminen lukemaan haastava kirjoitus loppuun asti? Tälläisiä asioita vaikeiksi mielletyistä asioista kirjoittavan kirjoittajan on mietittävä, eikä niihin aina löydy vastauksia. Joskus tekstin sisältö jää näköalattomaksi koska asioista ei uskalleta keskustella, tai niistä keskusteleminen herättäisi liikaa syvältä itsestä käsiteltäväksi nousevia tunteita.

Itse olen tottunut elämään epämukavuusalueella. Siksi en näe asioita samalla tavalla kuin valtavirta. Silti haluaisin koskettaa valtavirtaa. Pikkuriikkisen ravistella, muistuttaa sisäisestä lapsesta, joka niin räikeästi paistaa läpi jokaisesta virkaintoisesta aikuisesta, halusi hän tai ei. Toivoisin että ihmiset uskaltaisivat tutustua tuohon suloiseen lapseen, jolla on aivan valtavasti annettavaa.

Miksi henkilökohtaisella otteella kirjoittaminen pelottaa? Mitä tunteita se sinussa herättää? Uskallatko antaa rakentavaa palautetta?

Taidevoimamiehen päättämispäivä (eli ideoita lasten kanssa puuhailuun)

Tänään kerron taas pienestä suuresta muusastani, nelivuotiaasta viisaasta pojastani... Ja siitä, mitä kaikkea väsynyt äiti jaksaa hänen kanssaan puuhata ja mitä ei.

Olen mielestäni nykyään toivottoman huono leikkimään lasten kanssa, ja toivottoman lyhytjänteinen. Kyllästyn jo kävellessämme puistoon kun ajattelen miten tylsää siellä on. Mielikuvitukseni ja hyvinvointini kärsii sisäisestä marisijastani ja sen kumppanina piikittelevästä "huonosta äidistä" joka vertailee minua jatkuvasti muihin, (muka)superäiteihin ja käveleviin ohjelmatoimistoihin.

Nyt annoin pojalle piilossa olleet joululahjaleimasimet ja lunastin siten itselleni kirjoitushetken. Silläkin uhalla että väriä saattaa löytyä vähän muualtakin kuin pitäisi. Palkinnoksi (Voimaperheet-ohjelmasta oppia ottaneena) lupasin näyttää sen jälkeen tietokoneelta, miten ärrää voi äänittää ja hidastaa. Lopuksi laskemme kuinka monta särähdystä siinä on, kun sanoo "tarra" ja "rusina". Lapseni osaa siis pärisyttää ärrää, mutta ei käyttää sitä puheessaan. Syksyllä hän oppi yyn, ään ja öön hetkessä käytyämme yhden kerran vapaaehtoisesti puheterapeutilla. Keksin tänään bussissa, että voisin koittaa aktiivisesti opettaa ärrääkin. Poikani on aina ihanan innostunut pölhöistä ideoistani.

Päättämispäivä

Lapsellani on tänään päättämispäivä. Hän saa päättää (melkein) kaikesta. (Ainoat säännöt on, että äiti saa päättää, jos jokin asia on vaarallista tai liian epäterveellistä, sekä hyvää käytöstä odotetaan kuten aina). Ensimmäisen kerran vietimme päättämispäivää syksyllä, jolloin meillä oli haasteita uhman kanssa. Poika käyttäytyi yksi päivä päiväkodissa tosi huonosti koko päivän ja illalla sama jatkui. Sitten hän huusi minulle "Minä päätän kaikesta koska aikuiset päättää ihan väärin!" Loppuviikko meni hienosti (se oli myös ehtona) omaa päättämispäivää odotellessa.

Nykyisin poika saa ostaa 30:llä hyvästä käytöksestä ansaitsemallaan tarralla päättämispäivän, tai johonkin sisähuvipuistoon menon. Viimeksi poika halusi syödä maksalaatikkoa, pelata Junior-Aliasta (jonka voitti) ja mennä Hoploppiin. Tänään hän halusi tehdä tehtäväradan lattialle, mennä Ikeaan syömään ja leikkimään, ostaa ärrältä karkkipötkön ja mennä luistelemaan. (Viimeisintä ei sitten kuitenkaan enää jaksanut kaiken tohinan jälkeen.)

Lisäksi olen kannustanut häntä päättämään pienistäkin asioista, koska viimeksi hänelle oli niin opettavaista huomata, kuinka monista asioista aikuiset joutuvat päivässä päättämään ja kuinka rankkaa hommaa se välillä on. Päiväunet tietenkin jäivät pois tänään kuten syksylläkin ja silloin väsyneenä poikani tokaisi päättävänsä ainoastaan valoisan aikaan, koska ei yksinkertaisesti jaksanut enää päättää mistään...

Äidillekin nämä lapsen päättämispäivät tekevät hyvää. Sysään kaikki stressiä aiheuttavat hommani syrjään ja saan luvan kanssa olla niuhottamatta (ikään kuin joku sellaista yleensäkään vaatisi), ja jos haluan kieltää jotain, joudun perustelemaan sen hyvin, ja kääntämään käskyt ja kiellot positiivisiksi, houkutteleviksi vaihtoehdoiksi (onneksi ei joka päivä tarvitse olla näin luova... vaikka toisaalta rennosti ottaminen vapauttaa luovuutta käyttöön ihan itsestään!). Lisäksi huomaan muotoilevani asioita muutenkin positiivisemmiksi ja keksineeni aamutoimiin ja uloslähtöön erinäisiä kisoja palkintoineen, jotka kuitenkin molemmilta unohtuivat - tuntui että itse kisailu ja uuden keksiminen on tarpeeksi innostavaa.

Lapseni myös rakastaa seikkailuja, joiden avulla liikumme paikasta toiseen, kuvitellen eteemme vuoria, rotkoja, jäätiköitä, meriä, soita, viidakoita jne (minä tosin aika laiskana yleensä). Sekin idea tuli äärimmäisen yksinkertaisesta satuseikkailusta Koiramäen Kuusijuhlassa viime joulukuussa. Joskus mietin, mitä muut ajattelevat sekoiluistamme kadulla, mutta tuskinpa niistä kukaan muu loukkaantuu kuin korkeintaan Herra Mielensäpahoittaja ja Aina Inkeri Ankeinen.

"Äiti, sillon kun sä olit pieni niin mä olin sun kanssa. Mä olin sun mielikuvitusystävä!"

Lapseni on todellakin muusani, hän yllättää minut ideoillaan, jutuillaan ja taidoillaan joka päivä. Hän on oppinut jo lukemaan ja rakastan lukea lapsuuteni satuja hänen kanssaan iltaisin ja viikonloppuisin (lapsi lukee otsikot ja painotukset, minä kappaleet). Tällä hetkellä luemme Onnelia ja Annelia sekä Lindgrenin Satuja, seuraavana odottaa mm. Seikkaileva Leikkimökki. Lapseni on innostanut minut kirjoittamaan lastenkirjojen aihioita, joihin ystäväni on alkanut tehdä kuvituksia.

Ja koska lapseni kanssa näen maailman aivan tuorein silmin, en vain pysty katselemaan sitä enää yhtä synkästi kuin muutamia vuosia sitten. Tänään poikani veti lämmikkeeksi tarkoitetun kauratyynyn ripustuslenkeistä selkäänsä ja ilmoitti "Minä levitän repustani taidevoimia... eikun taikavoimia... huoneemme lattialle!" Sitä hän nimenomaan tekee, kiitos hänen! Ja kyynel nousee silmäkulmaani.

Poikani kanssa en myöskään onnistu tekemään katoamistemppuja, joita oikein rakastan. Jo vuosia sitten opin hienon keinon muuttua näkymättömäksi (ja nyt en oikeasti vitsaile, vaan olen ihan tosissani). Se on helppoa, kokeile vaikka: Sen kun rentoudut(!), ajattelet itsesi johonkin aivan muualle - paikkaan jossa viihdyt - ja tadaa, sinua ei enää nähdä! Henkilö, joka tämän minulle opetti, kertoi että kannattaa varoa, sillä kokemus näyttää, että ihmiset voivat tuolloin kävellä sinua päin. Etsi siis itsellesi turvallinen paikka ennen kuin muutut näkymättömäksi!

Aikuisten seurassa tämä kikka toimii takuuvarmasti, mutta lasten kanssa ei, sen olen saanut huomata. Joko se johtuu siitä, että en onnistu useinkaan olemaan rentoutunut vilkkaiden lasten seurassa, tai sitten siitä, että lapseni osaa liikkua niin taitavasti kaikilla aivojen värähtelytaajuuksilla, ajassa ja avaruudessa, ja löytää minut kuitenkin... Veikkaan silti ensimmäistä. Olen nimittäin todella aistiherkkä ja kuormitun helposti jatkuvasta ärsyketulvasta, jota lapsen kanssa olo on.

Parhaat ideat lapsen kanssa puuhailuun tulee siis usein lapselta itseltään. Ja kaikista hölmöimmät jutut, mitä itselle tulee mieleen, kannattaa yleensä toteuttaa - juuri ne, jotka yleensä ohittaisi sekunnin murto-osassa "ihan typerinä". Itse osaan olla oikea ilonpilaaja, ainakin mielessäni, mutta lapseni saa minut yleensä innostettua mukaan hauskanpitoon pelkällä olemassa olollaan. Jos ei pipo kiristä päätä liikaa, niinkuin joskus kun on juonut liikaa kahvia, syönyt liikaa sokeria tai nukkunut liian vähän ja stressannut liikaa... Silloin vain makaan sängyssä ja tyrkkään pojalle tabletin.

Nyt muuten piti mennä luistelemaan, mutta "huomaamattani" vaihdoimme jo ajat sitten leimasimet tablettiin... Ups.